Hae
Rosa Camilla

Lemmenloma Mauritiuksella vaihtui Etelä-Savoon

 

Lauantaina 10.10. sanoimme viimein tahdon, minkä jälkeen onkin elelty aika lailla pilvilinnoissa! Sunnuntaina heräsimme onnellisina, vaikkakin väsyneinä hotellihuoneesta, kömmimme paikallisbussin kyydissä kotiin ja nukuimme pitkät päiväunet. Alun perin ajatuksena ja tarkoituksena oli startata seuraavana maanantaina lentokoneella kohti Mauritiusta, mutta sattuma puuttui peliin (tai siis maailmanlaajuinen pandemia), jonka jälkeen piti tehdä niin sanottu ”plan B”. Olimme vielä kuukausi sitten todella lähdössä matkaan, mutta tilanteen tietäessäni olin silti varannut meille puolikkaan viikon Järvisydämestä, joka oli paikkana todella kehuttu. Ja onneksi varasin, sillä Turkish Airlines perui lennot Port Louisiin sen jälkeen hyvin nopeasti, eli unelmat lomasta tropiikissa kariutuivat viimeistään siinä vaiheessa. Näin jälkikäteen ajateltuna ei kyllä haittaa yhtään – vähemmällä stressillä päästiin, kun ajeltiin 1,5 tunnin ajomatka Etelä-Savoon kolmeksi yöksi!

 

 

Itse hääpäivän kulkuun palaan varmasti vielä myöhemmin, mutta koko loman ajan emme voineet oikeastaan tehdä muuta, kuin hehkuttaa ihanaa päiväämme <3 Olo on vieläkin niin onnellinen, että tuntuu ihan typerältä! Kaikki ei tosiaankaan juhlapäivänä mennyt kuten joku sanoisi, eli ”strömsössä”, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että kaikki oli juuri niin täydellistä, kuin pitikin. Oli aivan ihanaa juhlia tärkeiden, ihanien ihmisten seurassa, mikä oli koko päivän kohokohta. Oli myös ihanaa jättää saman tien pyykkivuori selän ja kotioven taakse,  ja karauttaa häämatkalle. Sai rauhassa uppoutua häähumun aiheuttamaan kuplaan ja keskittyä toiseen!

 

 

Järvisydän oli paikkana kyllä suoraan jostain romanttisimmista unelmista. Varasin meille saunallisen superior-sviitin, jossa oli iso makuuhuone/olohuone, keittiönurkkaus, vessa ja kylpyhuone poreammeella sekä saunalla. Niin, ja huoneeseen kuului myös todella iso parveke, josta oli näkymät suoraan Saimaalle. Syysloman kunniaksi paikka tietysti kuhisi muitakin ihmisiä, mutta se ei meitä haitannut. Kylvettiin, saunottiin, syötiin hyvin ja ihasteltiin tähtiä iltapimeällä terassilta. Käytiin kylpylässä pariin otteeseen sekä hieronnassa, jonne ihme kyllä sain tuon toisen houkuteltua. Vuokrattiin myös fatbiket, joilla huristeltiin pitkin Poronsalmea. Oli hauskaa, vaikka menetinkin hermoni huonosti päällystetyillä reiteillä.

Loman tähtihetkenä tietysti ruusukylpy, jonka olin tilannut meille etukäteen.

 

 

Olin myös koko matkan ajan somelomalla, joka oli todella tärkeä hengähdyshetki itselleni. Puhelimeen tahattomasti tarttuminen on varmasti meille monelle ihan perisynti, mistä syystä poistin Instagramin puhelimestani kokonaan (Facebookia käytän vain kirppisryhmien selailuun). Ensimmäisen päivän tunnuin hapuilevan tuttua sovellusta, mutta hyvin nopeasti unohdin sen olemassaolon kokonaan. Oli helpottavaa kyetä keskittymään ihan sataprosenttisesti toiseen, käydä syvällisiä keskusteluita ilman puhelimien läsnäoloa ja viettää aikaa istumatta koneen ääressä. Jos jompi kumpi nosti puhelimen käteen, oli se yleensä yhteinen uutishetki tai jonkin faktan googlaaminen.

 

 

Oli ihanaa. Mutta ihanaa olla tietysti kotonakin. Sinne Mauritiukselle suunnataan kyllä tulevaisuudessa, kun vaan aika ja paikka antavat periksi. Häämatka ruskan väreissä hehkuvassa Suomessa oli kuitenkin ihan yhtä hyvä vaihtoehto – ellei jopa parempikin. Nyt olen tosiaan muuten ihan virallisesti Rouva Vanninen, mistä syystä Instagramin nimimerkkikin vaihtui. Ota seurantaan siis @rosavanninen, jos et ole vielä niin tehnyt!

Oletko vieraillut jo Järvisydämessä? 

 

Mennään naimisiin! H-hetki on täällä

 

Ja niin vaan ollaan tilanteessa, että juhlaan on enää muutama hassu päivä. Hitsi, en ymmärrä mihin tämä aika on valunut. Kaikkia toivomiani postauksia en ehtinyt toteuttaa, mutta ei se mitään – palataan niihin vaikka häiden jälkeen! En myöskään ymmärrä, miten kaikki askartelu jäi kuitenkin viimeisille illoille, vaikka tässä olisi ollut vuosi aikaa niitä näpertää. En oikein voi tituleerata itseäni enää aikatauluttamisen mestariksi, kun todella aion parsia huomenna vielä viimeiset langat häämekkooni.

Isoimmat kriisit olen kokenut jo työpaikalla, kun olen joutunut ilmoittamaan muuttuvasta nimestäni. Sitä yllättäen tuntuu koko identiteetti muuttuvan, kun en olekaan enää Virtanen. Siis miettikää, minulla ei ole enää koko Suomen geneerisintä sukunimeä (sori kaikki Virtaset, ootte oikeesti tosi jees), vaikka ei se uusi nyt kovin kaukana nykyisestä olekaan. Nimen vaihdos tarkoittaa passin uusimista Poliisilla vierailun kera, uutta ajokorttia ja Kela-korttia, uutta pankkikorttia, kahta uutta sähköpostiosoitetta (työ ja henkilökohtainen)… Minkä lisäksi olen tietysti kaikissa miljoonassa eri palvelussa joihin olen joskus kirjautunut edelleen Rosa Virtanen seuraavat 20 vuotta, koska nimen muutos on joissakin verkkopalveluissa lähes mahdotonta. Eläinlääkärissäkin meidän elukat ovat Virtasia, enkä tiedä kehtaanko kyllä mennä sanomaan, että viittisitkö vaihtaa sen sukunimen. Jännää, mutta samalla ihanaa!

 

 

Olisin halunnut kirjoittaa vielä siirappisen haikun rakkaudesta, onnesta ja ikuisuudesta, mutta aivoni eivät taivu edes saunan päälle napsauttamiseen juuri nyt. Sen haluaisin kuitenkin todeta, että on se rakkaus on vaan ihmeellistä. Se syntyy, se venyy ja vanuu ja syventyy mitä kummallisimmilla tavoilla. Tuntuu, että toiseen rakastuu joka päivä yhä uudelleen, sydän paisuu lämmöstä toisen katseen kohdatessa ja ikävä puristaa rintaa, jos joutuu olemaan yönkin erossa. Kaiken lisäksi tämä ”koronakevät” on vain yhä lähentänyt meitä. Työn tekeminen samassa huoneessa tuntuu ihanalta, kun voi käydä antamassa toiselle spontaanin halin. ”Kumpi laittaa lounaan lämpiämään?” – ja sitten istutaan sohvalla vierekkäin ja katsotaan keskipäivän tv-ohjelmia. Onko tämä nyt jotain utopiaa, vai tältäkö sen pitää tuntua?

Eikä sillä, etteikö me riideltäis. Toinen ärsyttää jokaisella solullaan, turhauttaa ja ärrimurri nostaa päätään. Ja me myös mökötetään, sekin on hauskaa. Mutta me sovitaan, puhutaan ja halataan. Olen muuten sen oppinut, että ärrimurriin auttaa tosi hyvin halaaminen. Äkkiä kaikkoaa kaikki kiukku, kun toinen tulee spontaanisti halaamaan. Se on parasta se.

 

 

Pidän nyt luonnollisesti blogissa hiljaiseloa meidän häähumun ajan. Lähdetään muutenkin suoraan bileistä häämatkalle nauttimaan kahdenkeskeisestä ajasta, jonka aion nauttia myös ensimmäisenä somelomana. Ei mitään sosiaalisen median palveluita, tarvittaessa Iltasanomat ja Whatsapp.

Ja sen voi kyllä sanoa, että hiton onnellisia ollaan molemmat <3

Ihanaa loppuviikkoa sulle!