Hae
Rosa Camilla
Kaupallinen yhteistyö

Itsemyötätunto, mitä se on?

Kaupallinen yhteistyö: Viisas Elämä

 

Olen aina tiennyt ja todennut rehellisesti ääneenkin olevani perfektionisti. Enkä ole myöskään uskonut siihen, että voisin koskaan pyristellä ”riittämättömyyteni” varjosta irti, koska muutkin saman piirteen tunnistavat varmasti tietävät myös sen, miten haastavaa on hyväksyä itseltään jotain muuta, kuin sitä itseään – eli täydellisyyttä. Se on eräänlaiden noidankehä, jossa riittämättömyyden pelko ruokkii ruoskimaan itseään kovempaa, mutta samaan aikaan on aina jotain, jossa ei ole tyytyväinen omaan suoritukseensa. Eli toisin sanoen aina on jotain, mistä kritisoida itseään ja omaa suoritustaan.

Jatkuvaa itsensä kritisointia ja moittimista.  Huh, tulipa nyt karrikoidusti, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Enkä ole koskaan pitänyt tästä piirteestä itsessäni, vaikka se onkin auttanut minua tavoitteiden saavuttamisen ja menestymisen saralla. Pidemmän päälle negatiiviset tunteet omaa tekemistä ja inhimillisyyttä kohtaan aiheuttavat paljon hallaa henkiselle hyvinvoinnille, sekä toisaalta jopa parisuhteeseen. Yritä nyt rakastaa toista, jolla on vaikeuksia rakastaa itseään, näin kärjistäen. Olen ollut yhtä säntillinen, itsekriittinen ja tavoitteellinen niin kauan kuin muistan, mutta jos jotain olen oppinut itseäni ja ajatuksiani tutkiskellessani, niin sen, että huonoistakin ajatusmalleista voi opetella eroon. Mistä syystä tänään jutellaan nimenomaan itsemyötätunnosta.

 

 

Omalla kohdallani itsekriittisyys liittyy usein esimerkiksi sosiaalisiin tilanteisiin tai tekemisen suorittamiseen. Olen aina ollut vähän ujo ja sisäänpäin kääntynyt, joten löydän helposti erilaisista vuorovaikutustilanteista asioita, joista olisin voinut suoriutua paremmin. Samaan itsekriittisyyteen lukeutuu myös tyytymättömyys ulkonäköön, työsuorituksiin, opintosuorituksiin ja niin edelleen. List goes on. Olenkin aina kovasti miettinyt, mistä syystä minulla on niin kova tarve todistella itselleni asioita. Koska tiedän tasan tarkkaan, että en vaadi täydellisyyttä itseltäni muita varten, vaan nimenomaan itseäni varten. Enkä ole löytänyt vielä siihen vastausta. Tiedän ainoastaan sen, että on opittava päästämään irti negatiivisuuden kierteestä, mutta keinojen löytäminen onkin sitten ollut haastavampaa. Se oma sisäinen, syyttävä ääni pitäisi kyetä hiljentämään.

Viisas Elämä -kirjakauppa tarjosi meille Vaikuttajamedian bloggaajille yhden kirjan veloituksetta, ja kun törmäsin tähän kirjaan heidän verkkokirjahyllyssää, tiesin, että tämä kirja minun pitää lukea. Itseäni varten. Kristin Neffin Itsemyötätunto on kirja itsensä hyväksymisestä juuri niin keskeneräisenä, kuin on tarve. Erehtyvänä ihmisenä, epätäydellisenä yksilönä. Kristin Neff on itse myötätuntotutkija, joka ammensi ajatuksiaan itsemyötätuntoon buddhalaisista opeista.

“Like a caring mother, holding and guarding the life of her only child,  so with a boundless heart
of loving kindness,  hold yourself and all beings as your beloved children.” Gautama Buddha

 

 

Mitä on itsemyötätunto? 

”Sen sijaan, että soimaisi itseään virheiden ja epäonnistumisten takia, kärsimystä voi hyödyntää ja pehmittää sen avulla sydäntään. Voi luopua epärealistisesta täydellisyyden tavoittelusta, joka tuottaa suurta tyytymättömyyttä, ja avata oven aidolle ja kestävälle tyytyväisyydelle.”

Itsemyötätunto on pohjimmiltaan ystävällisyyttä itseään kohtaan. Jatkuva itsensä kritisointi ja vähätteleminen tulee lopettaa, ja sen sijaan oppia ymmärtämään heikkouksiaan. Samalla siihen liittyy itsensä aktiivinen lohduttaminen – osoitamme itsellemme hyväntahtoisuutta ja ymmärrystä, aivan kuten taputtaisimme hyvän ystävämme selkää tämän huonoina hetkinä. Itseensä myötätuntoisemmin suhtautuvat käsittelevät paremmin elämän alamäkiä ja vastoinkäymisiä, sekä pystyvät tehokkaammin nousemaan niistä taas jaloilleen. Vahvan itsemyötätunnon etuja ovat myös positiivisempi suhtautuminen edessä häämöttäviin haasteisiin, sekä parempi vastuuntunto ja ylipäätään tyytyväisyys elämään. Itsekriittisyys ja negatiivinen suhtautuminen taas saattaa pitkissä kantimissa johtaa lannistuksen, ahdistuksen ja jopa masennuksen kierteeseen.

Mietitään esimerkiksi tilannetta, jossa ystäväsi kertoo sinulle harmistuneena saaneensa moitteita työssään tai opinnoissaan tekemästään virheestä. Miten suhtaudut? Todennäköisesti käsittelette tilannetta keskustellen, mutta pohjimmiltaan koitat tsempata häntä eteenpäin. Virheitä sattuu, isossa kuvassa merkitys on lähes mitätön. Kyllä se siitä. Mutta mitä jos tilanne olisi päinvastainen? Miten haastaava olisi tehdä sama lohduttava ele itselleen?

 

 

Rakastan tätä kirjaa jo nyt. En ole siis päässyt vielä kirjassa edes puoliväliin, mutta ensimmäisen sadan sivun aikana tein jo todella monta uutta havaintoa ja ahaa-elämystä itsestäni ja mieleni vinksahduksista. Virheellisten ajatusmallien tunnistamisessa ja itsensä paremmassa ymmärtämisessä on jotain lohdullista. En ehkä olekaan ihan täysin rikki. Kirjassa pyritään selittämään ja esittämään syitä sille, mistä jatkuva itsekritiikki saattaa kummuta, sekä harjoittelemaan keinoja, miten sitä hillitään. Itsemyötätunto on nimittäin taito, jota kukaan tuskin täysin syntyessään omaa, mutta jota voi harjoittaa eri tavoilla. Ja josta saa voimaa elämän eri ala- ja ylämäkiin.

Ja miettikää, miten paljon esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja bloggaajien keskuudessa harrastetaan julkisesti itsekritiikkiä. Tuntuu, että se on lähes normaali toimintatapa heittää jokin huomautus sinne tai tänne. Hiukset huonosti, turvottaa, en ole saanut mitään aikaiseksi ja niin edelleen. Toki se on osa myös sitä puhdasta arkea, mutta samaan aikaan tuntuu, että olisiko kuitenkin parempi jättää joskus se yksikin lause sanomatta. Keksiä siihen tilalle jotain positiivista, myötätuntoista, kannustavaa?

Tämä kirja on saanut todella ajattelemaan sitä, miten pitkään olen antanut oman negatiivisen, itsekriittisen kierteeni jatkua. En halua velloa enää siinä suossa, vaan ymmärtää itseäni paremmin, sekä osoittaa ystävällisyyttä itseäni kohtaan. Ylemmästä kuvasta suoraan lainattuna: ”Kuka ylipäätään haluaa jumittaa loppuelämänsä lokerossa, jossa lukee ”hyvä”?”. No niinpä.

 

 

Hauskinta on se, että tämän postauksen kirjoittamisestakin ehdin saada useammankin harmituksen, kun se ei ottanut sujuakseen. Todellisen itsekritiikin hetken oikeastaan. Piti siis julkaista tämä jo viikko sitten keskiviikkona, mutta ärsyynnyttyäni totesin, että ehkä voisin olla hiukan armollisempi itselleni. Olin työpäivien uuvuttama, eikä ajatus ottanut kulkeakseen. Ja se on ihan okei, ei aina tarvitse olla sataprosenttisesti kaikessa ajan tasalla.

Sen olen myös oppinut näistä ensimmäisestä sadasta sivusta, että itsemyötätunto on pitkä ja kivinen tie. Siihen ei opita hetkessä, eikä sitä voi suorittaa. Se on pohjimmiltaan mielentila, johon pääseminen vaatii työtä: opettelua, erehtymistä ja itsensä ymmärrystä.

Nyt jatkan kirjan lukemista. Raportoin lisää oivalluksiani myöhemmin <3