Hae
Rosa Camilla

Metsänvihreää maalia olohuoneeseen

 

Kun muutimme tähän 80-luvulla rakennettuun kotiimme, tiesin heti, että beigestä olisi päästävä eroon. Beigenväristä lasikuitutapettia, ruskea-beigeä mosaiikkilaattaa, kaapinovia, koristetapettia, lattialaattaa. Käytännössä 2000-luvun alku soitti hakeakseen beigensä takaisin. Olohuoneessa meillä oli jopa kaksi beigensävyistä seinää, joista toisella oli pelkkä maali lasikuitutapetin päällä ja toisella sitten kulahtanut koristetapetti kuviolla. Vautsivaude, ei nyt ihan suoraan solahtanut sisustusajatuksiini valitettavasti, vaikka ei onnekseen ihan hirvittävän ruma ollutkaan. Ainoastaan tuolla maalatulla seinällä vaan oli todella rumat ilmakuplat huonosti asennetusta lasikuitutapetista, jotka tuijottivat aina sohvalla istuessamme syyttävästi.

Loman alkajaisiksi päätimme, että nyt siistitään tuo maalattu seinä, kun on kerrankin aikaa. Olin jo jokin aikaa sitten keksinyt, että haluaisin maalata seinän vihreäksi. Sellaiseksi todella täyteläiseksi vihreäksi. Idean sain varmaan joistakin sisustuskuvista, kun smaragdinvihreät samettisohvat taitavat olla nyt suurinta muotia. Lisäksi meille on uuteen keittiöön tulossa kultaiset vetimet, joka sinetöi toiveeni, sillä vihreä ja kulta ovat nimittäin varmaan ihanimmat sävyt ikinä. Keittiöön tulee myös tummia ja vaaleita sävyjä, jotka eivät ole vihreän kanssa ristiriidassa.

 

 

(Yllä olevasta kuvasta voi huomata, että tuo yksi nurkka on tosiaan vielä siistimättä täyteaineella.)

Väriksi valikoitui nopealla rautakauppakierroksella Teknoksen T1631, joka ensin kaupassa näytti aivan liian tummalta, mutta muihin vihreisiin verrattuna oli ainoa, jossa oli oikea sävymaailma. Smaragdinvihreä, metsänvihreä, tumma, jopa hiukan ”royal”. Ylellinen. Myyjä suositteli maalin tyypiksi täyshimmeää, joka kuulemma tuo tummat maalisävyt parhaiten esiin, eli olikohan maalina sitten lopulta Teknoksen Biora 7, tai ainakin joku vastaava. Itse maalausta varten meidän piti kuitenkin tehdä hiukan isompi pohjatyö, kuten ylempänä kirjoitinkin, sillä aiemmin seinälle läväytetty lasikuitutapetti oli rumasti kuprulla useasta kohdasta.

Ostettiin maalireissulla siis myös tasoitetapettia, joka kuulemma peittäisi lasikuitutapetin vohvelikuvion sekä muut epätasaisuudet. Vedettiin ensin kylmänviileästi mattoveitsellä lasikuitutapetista ilmakuplia pois, jonka jälkeen tasoitettiin reikiä seinätasoitteella. Kaikkia kuplia ei saatu pois, mutta ne eivät onneksi pahasti näy tuon uuden tapetin alta. Sitten liisteriä seinään, tasoitetapettia tilalle ja lopuksi maalia päälle. Toki työ oli oikeasti hiukan monivaiheisempi, kuin edellä kuvattu, mutta ei mennä yksityiskohtiin. Toisin kuin netissä peloteltiin, tasoitetapetti oli oikeasti ihan helppo käsitellä, vaikka kutisikin iholla ilman suojakäsineitä (sisältää lasikuituja). Maalia levitettiin päälle kaksi kerrosta, jonka kuvittelimme riittävän, mutta nyt tuo kyllä näyttää siltä kuvissakin, että kolmas kerros olisi tarpeen. Mutta tadaa, ihana vihreä seinä on valmis!

 

 

Seuraavaksi maalataan olohuoneen vuosien saatossa kellertyneet koristelistat, jotta saadaan samalla siistittyä niistä tuota vihreää hiukan pois. Mietin kuitenkin, että ehkä olisi paras vetää se kolmas kerros vihreää ennen sitä, kun se on tummana sävynä sotkevampi. Maalaaminen on loppujen lopuksi aika helppo juttu, kun vetää vaan suojaukset paikoilleen ja telan heilumaan. All-in-all, tuo seinä muutti kyllä meidän olohuoneen ilmeen ihan totaalisesti!! En käsitä, vielä kun keksitään mitä tehdään vastapäisen seinän ruskealle kuviotapetille niin johan on huone siirtynyt nykypäivään. Todennäköisesti maalataan se valkoiseksi, tai vaalean harmaaksi.

Mitä tykkäätte muodonmuutoksesta?

 

 

Työhuoneen pintaremontti – mitä tuli opittua?

 

… ainakin sen, että Vasara ja nauloja on oikeasti hiton hyvä biisi.

Osataan tällä hetkellä vetää koko biisi duettona, ja ollaan harjoiteltu tätä saunassa, suihkussa ja ruuanlaiton lomassa. Muutenkin tuli todettua yhteisesti, että Leevi and the Leavingsillä on ihanan aitoja biisejä – rahahuolet, rappio ja rakkaus. Mikäs sen parempaa kuunneltavaa laastia roiskiessa seinille.

Mutta joo, ei siitä sen enempää. Kuten blogissakin on tullut jo mainittua, niin ostettiin vuoden alusta 1982-luvun rivarikolmio, jonka seinät on vuorattu lasikuitutapetilla joskus rakentamisen jälkeen. Me ei ihan hirveesti välitetä tuosta lasikuitutapetista – suoraan sanottuna se on minusta ihan hirveä, varsinkin, kun se on asennettu joissain kohdissa päin sitä itseään niin, että tapetti on päässyt nousemaan kuprulle. Haluttiin siis ehdottomasti kohottaa joidenkin pintojen ilmettä, ja erityisesti piilottaa tuo vohvelikuvioinen lasikuitutapetti. Työhuoneen seinät olivat oikeastaan kaikista pinnoista melkeinpä parhaimmassa kunnossa, mutta otettiin se silti remonttilistallamme ensimmäiseksi käytännöllisyyden puolesta. Kyseessä on kuitenkin pieni, ”merkityksetön” huone, jota pystyi hyvin pitämään keskeneräisenä pidemmänkin ajan, kun oven sai suljettua kissoilta.

 

 

Before. Yksi beige seinä, kolme valkoista seinää, yksi puuttuva lattialista.

 

 

Mitä me nyt siis työhuoneessa tehtiin?

No, lasikuitutapetista ei pääse eroon kuulemma millään muulla, kuin uudelleen päällystämällä, eli meidän piti repiä listat pois ja läiskiä tapetin päälle jotakin materiaalia, jonka voisi maalata. Tässä huoneessa ei tapetti ollut sentään päässyt kupruilemaankaan, mikä helpotti työskentelyä huomattavasti. Listojen irroitus olikin loppupeleissä se koko projektin helpoin homma, vaikka senkin osalta kohtasimme heti mitä kummallisempia vaikeuksia. Omasta mielestäni ehdottomasti hauskinta oli se, mitä karmien peitelistojen alta paljastui – kirkkaan keltaista ja vihreää maalia, ja keskellä seinää paksu maalaismaisema-boordi.

Ethernet-kaapeli oli vedetty alakerrasta yläkertaan niin, että portaikkoon jäi sormen mentävä reikä. Vautsi.

 

 

Koska meillä ei ole kokemusta minkäänlaisesta remontoinnista, meillä ei ole mitään välineitä (lukuunottamatta avopuolison miljoonaa ruuvimeisseliä, kolvia ja porakonetta) eikä oikein liikaa aikaakaan tälle projektille, ajateltiin kokeilla ”uuno”-ystävällistä keinoa lasikuitutapetin peittämiseen, eli seinien tasoittamista telattavalla tasoiteaineella. Tähän valikoitui Youtube-videoiden pohjalta Tikkurilan Presto R-tasoite, joka vaikutti videolla, iloisen musiikin soidessa taustalla, tosi helpolta ja mukavalta hommalta.

Suosittelen käyttämään paljon aikaa asioiden suojaamiseen. Karmit, lattia, kalusteet, katkaisimet. Tasoite on todella vetistä, ja sitä tippuu tahtomattakin pitkin poikin lattioita. Meillä oli lattialla muovia ja sanomalehtiä molempia, ja se tuntui riittävän hyvin. Lisäksi kannattaa panostaa työvälineisiin – yhdellä lastalla et pärjää. Etkä yhdellä teippirullallakaan.

 

 

Seinät piti pyyhkäistä ja kevyesti hioa ennen tasoitteen levittämistä. Tasoitteen levittäminen oli paskin osa koko hommasta, ja siinä sai kulumaan hermot, voimat ja fiilikset hyvin nopeasti. Tasoite levitettiin korkeanukkaisella telalla seinälle, jonka jälkeen se piti tasoittaa lastalla. Tasaisen kerroksen saaminen, ilmakuplien ja railojen välttäminen sekä kulmien siistiminen – täyttä tuskaa. Mutta jotenkin saatiin kaikista neljästä seinästä ihan kivan näköiset, ja tasoitetta levitettiin kaksi kerrosta. Näin jälkikäteen, kolmaskin kerros olisi voinut olla vielä ihan hyvä, mutta meitä ei haitannut, että käden jälki näkyy tekemisen tuloksessa.

Levittämisen jälkeen seinät hiottiin todella hyvin läpi. Kaikki pienet rannut ja näppylät sai hiottua hiekkapaperilla ja varrella todella kivasti, mutta huomaathan, että pölyä on tämän jälkeen kaikkialla. Meillä oli koko projektin ajan käytössämme suojalasit sekä hengityssuojaimet – näissä ei kannata pihistää. Lisäksi mies oli erikseen ostanut meille suoja-asut, joista oli myös oikeasti hyötyä sen suhteen, ettei omia vaatteita tarvinnut liata.

 

 

Lopulta päästään viimein maalaamiseen, joka oli nopeaa ja mukavaa. Välissä revimme kaikki suojat pois ja asensimme uudet, sillä teippien reunoista jääneet jäljet piti myös käydä hiekkapaperilla läpi ja tarkastella, ettei teipeistä jäänyt muita jälkiä lopputulokseen. Vedimme perinteistä, valkoista seinämaalia kolme kerrosta niin, että toinen meistä veti isolla telalla seinän lävitse, ja toinen tuli perästä korjaillen sekä vetäen ylä- ja alareunat erikseen, kuten myös huoneiden kulmat.

Lopputulos on lähes täydellinen – mitä nyt joissain kohti olisi tasoitetta voinut olla hiukan enemmän. Huone muuttui kuitenkin kertaheitolla aiiivan erilaiseksi, paljon paremmaksi kuin ennen! Kävelin kyllä monttu auki huonetta ympäri, kun saatiin roskat ja työvälineet kerättyä huoneesta pois, lattian imuroitua ja huonekalut nostettua paikoilleen. Hyvästi ruskea, ruma tapetti.

Viimeiseksi piti vielä saada listat paikoilleen, ja sekin oli oma hommansa se. Koska meillä ei ollut tällöin vielä autoa, jossa on peräkoukku (nyt on), emme saaneet listoja haettua liikkeestä kärryllä, joten tilasin ne postitse verkosta, josta löytyi juuri sitä oikean kokoista ja näköistä kattolistaa (Maler Aura) kuin olin halunnutkin. Lattia- ja peitelistat otettiin perinteisessä mallissa, ja ne jopa saatiin itse asennettuakin, pienen kiroilun säestämänä – lattialistat pysyvät liimalla juuri ja juuri kiinni, kun seinät ovat niin käyrät. Oven karmikin on ihan vinossa. Ilmeisesti 80-luvulla ollaan rakennettu vähän ”sinne päin”.’

 

 

Kattolistat meille tuli asentamaan ystävällinen paikallinen yrittäjä, joka hoiti homman oikeilla välineillä ja laitteilla tunnissa – en ehtinyt edes palaveria istua loppuun, kun herra jo heilutteli käyntikorttia ovella. Ei kyllä kaduttanut maksaa ammatti-ihmiselle työstä, johon meillä ei vain välineet ja osaaminen riittäneet, kun lattialistojenkin sahaaminen jiirilaatikossa otti koville.

Note to self: ensi kerralla voisimme pohtia myös sitä, minkä työtuolin otamme likaisten varpaidemme alle, tai olisiko tuolia tarve suojata jotenkin. Ikean mustasta metallijakkarasta tuli nyt nimittäin design-elementti.

 

 

Mitä tuli opittua tästä projektista?

– Remontoiminen vaatii ajan lisäksi myös pitkää pinnaa. Teki hyvää ainakin itselleni katsella sekasortoa jonkun aikaa, otin sen tavallaan siedätyshoitona. Maltti on valttia!

– Työvälineisiin kannattaa panostaa. Oikeasti.

– Remppaaminen voi olla myös hauskaa. Oman uurastuksen jäljet näkyvät nopeasti, ja kaikki tähänkin remonttiin kulunut hiki ja tuska on enää pelkkä muisto vain. Lähinnä naurattaa näin jälkikäteen omat väsyneet kiukutteluni, on tuolla miehelläkin minussa kestämistä..

– Remontoimisen ei tarvitse olla kallista. Meillä taisi mennä noin 500 euroa kaikkiin välineisiin yhden huoneen osalta. Paljon piti ostaa uutena, joten jatkossahan kaikki työ on halvempaa, kun välineitä löytyy jo.

– Olen vahvempi kuin luulinkaan. Revin kattolistojakin katonrajasta paljain sormin!

 

 

Onko sulla kokemuksia kodin pintaremontista?