Hae
Rosa Camilla

Työhuoneen pintaremontti – mitä tuli opittua?

… ainakin sen, että Vasara ja nauloja on oikeasti hiton hyvä biisi.

Osataan tällä hetkellä vetää koko biisi duettona, ja ollaan harjoiteltu tätä saunassa, suihkussa ja ruuanlaiton lomassa. Muutenkin tuli todettua yhteisesti, että Leevi and the Leavingsillä on ihanan aitoja biisejä – rahahuolet, rappio ja rakkaus. Mikäs sen parempaa kuunneltavaa laastia roiskiessa seinille.

Mutta joo, ei siitä sen enempää. Kuten blogissakin on tullut jo mainittua, niin ostettiin vuoden alusta 1982-luvun rivarikolmio, jonka seinät on vuorattu lasikuitutapetilla joskus rakentamisen jälkeen. Me ei ihan hirveesti välitetä tuosta lasikuitutapetista – suoraan sanottuna se on minusta ihan hirveä, varsinkin, kun se on asennettu joissain kohdissa päin sitä itseään niin, että tapetti on päässyt nousemaan kuprulle. Haluttiin siis ehdottomasti kohottaa joidenkin pintojen ilmettä, ja erityisesti piilottaa tuo vohvelikuvioinen lasikuitutapetti. Työhuoneen seinät olivat oikeastaan kaikista pinnoista melkeinpä parhaimmassa kunnossa, mutta otettiin se silti remonttilistallamme ensimmäiseksi käytännöllisyyden puolesta. Kyseessä on kuitenkin pieni, ”merkityksetön” huone, jota pystyi hyvin pitämään keskeneräisenä pidemmänkin ajan, kun oven sai suljettua kissoilta.

Before. Yksi beige seinä, kolme valkoista seinää, yksi puuttuva lattialista.

 

Mitä me nyt siis työhuoneessa tehtiin?

No, lasikuitutapetista ei pääse eroon kuulemma millään muulla, kuin uudelleen päällystämällä, eli meidän piti repiä listat pois ja läiskiä tapetin päälle jotakin materiaalia, jonka voisi maalata. Tässä huoneessa ei tapetti ollut sentään päässyt kupruilemaankaan, mikä helpotti työskentelyä huomattavasti. Listojen irroitus olikin loppupeleissä se koko projektin helpoin homma, vaikka senkin osalta kohtasimme heti mitä kummallisempia vaikeuksia. Omasta mielestäni ehdottomasti hauskinta oli se, mitä karmien peitelistojen alta paljastui – kirkkaan keltaista ja vihreää maalia, ja keskellä seinää paksu maalaismaisema-boordi.

 

Ethernet-kaapeli oli vedetty alakerrasta yläkertaan niin, että portaikkoon jäi sormen mentävä reikä. Vautsi.

Koska meillä ei ole kokemusta minkäänlaisesta remontoinnista, meillä ei ole mitään välineitä (lukuunottamatta avopuolison miljoonaa ruuvimeisseliä, kolvia ja porakonetta) eikä oikein liikaa aikaakaan tälle projektille, ajateltiin kokeilla ”uuno”-ystävällistä keinoa lasikuitutapetin peittämiseen, eli seinien tasoittamista telattavalla tasoiteaineella. Tähän valikoitui Youtube-videoiden pohjalta Tikkurilan Presto R-tasoite, joka vaikutti videolla, iloisen musiikin soidessa taustalla, tosi helpolta ja mukavalta hommalta.

Suosittelen käyttämään paljon aikaa asioiden suojaamiseen. Karmit, lattia, kalusteet, katkaisimet. Tasoite on todella vetistä, ja sitä tippuu tahtomattakin pitkin poikin lattioita. Meillä oli lattialla muovia ja sanomalehtiä molempia, ja se tuntui riittävän hyvin. Lisäksi kannattaa panostaa työvälineisiin – yhdellä lastalla et pärjää. Etkä yhdellä teippirullallakaan.

Seinät piti pyyhkäistä ja kevyesti hioa ennen tasoitteen levittämistä. Tasoitteen levittäminen oli paskin osa koko hommasta, ja siinä sai kulumaan hermot, voimat ja fiilikset hyvin nopeasti. Tasoite levitettiin korkeanukkaisella telalla seinälle, jonka jälkeen se piti tasoittaa lastalla. Tasaisen kerroksen saaminen, ilmakuplien ja railojen välttäminen sekä kulmien siistiminen – täyttä tuskaa. Mutta jotenkin saatiin kaikista neljästä seinästä ihan kivan näköiset, ja tasoitetta levitettiin kaksi kerrosta. Näin jälkikäteen, kolmaskin kerros olisi voinut olla vielä ihan hyvä, mutta meitä ei haitannut, että käden jälki näkyy tekemisen tuloksessa.

Levittämisen jälkeen seinät hiottiin todella hyvin läpi. Kaikki pienet rannut ja näppylät sai hiottua hiekkapaperilla ja varrella todella kivasti, mutta huomaathan, että pölyä on tämän jälkeen kaikkialla. Meillä oli koko projektin ajan käytössämme suojalasit sekä hengityssuojaimet – näissä ei kannata pihistää. Lisäksi mies oli erikseen ostanut meille suoja-asut, joista oli myös oikeasti hyötyä sen suhteen, ettei omia vaatteita tarvinnut liata.

Lopulta päästään viimein maalaamiseen, joka oli nopeaa ja mukavaa. Välissä revimme kaikki suojat pois ja asensimme uudet, sillä teippien reunoista jääneet jäljet piti myös käydä hiekkapaperilla läpi ja tarkastella, ettei teipeistä jäänyt muita jälkiä lopputulokseen. Vedimme perinteistä, valkoista seinämaalia kolme kerrosta niin, että toinen meistä veti isolla telalla seinän lävitse, ja toinen tuli perästä korjaillen sekä vetäen ylä- ja alareunat erikseen, kuten myös huoneiden kulmat.

Lopputulos on lähes täydellinen – mitä nyt joissain kohti olisi tasoitetta voinut olla hiukan enemmän. Huone muuttui kuitenkin kertaheitolla aiiivan erilaiseksi, paljon paremmaksi kuin ennen! Kävelin kyllä monttu auki huonetta ympäri, kun saatiin roskat ja työvälineet kerättyä huoneesta pois, lattian imuroitua ja huonekalut nostettua paikoilleen. Hyvästi ruskea, ruma tapetti.

Viimeiseksi piti vielä saada listat paikoilleen, ja sekin oli oma hommansa se. Koska meillä ei ollut tällöin vielä autoa, jossa on peräkoukku (nyt on), emme saaneet listoja haettua liikkeestä kärryllä, joten tilasin ne postitse verkosta, josta löytyi juuri sitä oikean kokoista ja näköistä kattolistaa (Maler Aura) kuin olin halunnutkin. Lattia- ja peitelistat otettiin perinteisessä mallissa, ja ne jopa saatiin itse asennettuakin, pienen kiroilun säestämänä – lattialistat pysyvät liimalla juuri ja juuri kiinni, kun seinät ovat niin käyrät. Oven karmikin on ihan vinossa. Ilmeisesti 80-luvulla ollaan rakennettu vähän ”sinne päin”.’

Kattolistat meille tuli asentamaan ystävällinen paikallinen yrittäjä, joka hoiti homman oikeilla välineillä ja laitteilla tunnissa – en ehtinyt edes palaveria istua loppuun, kun herra jo heilutteli käyntikorttia ovella. Ei kyllä kaduttanut maksaa ammatti-ihmiselle työstä, johon meillä ei vain välineet ja osaaminen riittäneet, kun lattialistojenkin sahaaminen jiirilaatikossa otti koville.

Note to self: ensi kerralla voisimme pohtia myös sitä, minkä työtuolin otamme likaisten varpaidemme alle, tai olisiko tuolia tarve suojata jotenkin. Ikean mustasta metallijakkarasta tuli nyt nimittäin design-elementti.

Mitä tuli opittua tästä projektista?

– Remontoiminen vaatii ajan lisäksi myös pitkää pinnaa. Teki hyvää ainakin itselleni katsella sekasortoa jonkun aikaa, otin sen tavallaan siedätyshoitona. Maltti on valttia!

– Työvälineisiin kannattaa panostaa. Oikeasti.

– Remppaaminen voi olla myös hauskaa. Oman uurastuksen jäljet näkyvät nopeasti, ja kaikki tähänkin remonttiin kulunut hiki ja tuska on enää pelkkä muisto vain. Lähinnä naurattaa näin jälkikäteen omat väsyneet kiukutteluni, on tuolla miehelläkin minussa kestämistä..

– Remontoimisen ei tarvitse olla kallista. Meillä taisi mennä noin 500 euroa kaikkiin välineisiin yhden huoneen osalta. Paljon piti ostaa uutena, joten jatkossahan kaikki työ on halvempaa, kun välineitä löytyy jo.

– Olen vahvempi kuin luulinkaan. Revin kattolistojakin katonrajasta paljain sormin!

Onko sulla kokemuksia kodin pintaremontista?

Meidän koti just nyt ja remonttihaaveita


Haha, huomasin just että yksi noista kirjahyllyn tukikapuloista on aivan väärin päin muuton jäljiltä..

Tervetuloa meille! Kerroin tammikuussa, että ostimme asunnon Kuopiosta, ja nyt olemme virallisesti asuneet täällä jo viisi kuukautta. Hitsi, miten aika juokseekin kovaa vauhtia! Tuntuu, että vasta viime viikkoina asunto on alkanut saada oikeaa muotoaan, ja olemme viimein alkaneet tosissamme pohtimaan jopa alusta asti pyörittelemiämme remonttihaaveita. Totuushan on se, että tässä asunnossa ei ole mitään akuuttia korjattavaa, sillä keittiöt ja kylpyhuoneet on uusittu vuonna 2007, jolloin asunto on saanut myös kokonaan uuden lattiapinnan. Siltikin, omasta kodista haluaa tehdä aina oman näköisensä, ja keittiönkin pinnat ovat minusta jo hiukan kulahtaneita – en esimerkiksi ole alla kuvassa näkyvän beigen mosaiikkilaatan ylin ystävä. On se ihan kiva, mutta ei todellakaan se mun juttuni.

Eniten ehkä asunnossa on pistänyt silmään 80-luvulta periytynyt epäkäytännöllisyys, jonka huomaa tietyissä tilanteissa. Pistokkeita on ainakin hassun vähän, tai ne ovat aivan typerissä paikoissa. Keittiön liesituuletin on niin alhaalla, että taempaan kattilaan kurkatakseen joutuu kumartumaan. Katon ja seinän reunaa koristaa kulahtanut koristelista, joka on oikeastaan aika tarpeeton. Keittiön kaapit eivät ole tarpeeksi syvät, että niihin saisi normaalin, ison lautasen mahtumaan. Kuraeteisen ovi aukeaa sisäänpäin. Ulosvedettävän roska-astian sijasta lavuaarin alla on kaappi, jonne on heitetty ämpäreitä miten nyt sattuvat mahtumaan. Kiinteästi rakennettuja kaapistoja (kuten vaatekaappi) on nolla kappaletta, ellei oteta lukuun vessan liinavaatekaappia, jonka ovi ei mene kiinni. Muuttoa tehdessämme tajusimme myös, että alakerran vessan ovi on nykyajan standardia kapeampi, joten pesukoneemme ei mahtuisi ovesta sisään. Hups.

Pieniä asioita, sillä loppupeleissähän kotimme on aivan ihana, eivätkä miinukset mahda mitään kaikille ihanille yksityiskohdille ja mahdollisuuksille, sekä asunnon yleisilmeelle. Lähinnä ehkä pitkään uudemmissa asunnoissa asuneena sitä huomaa kaipaavansa tiettyjä juttuja, joita uudemmista asunnoista löytyy, kuten vaikka niitä kiinteitä kaapistoja.

Olen yllättynyt siitä, miten rauhassa ja hitaalla tahdilla olemme lähteneet rakentamaan kotipesäämme sellaiseksi, että se täyttää molempien toiveet. Kun kaapistoja ei ollut, tilasimme ja rakensimme ennen muuttoa makuuhuoneeseen ison vaatekaapin, joka täyttää molempien tarpeet täydellisesti. Joitakin asioita jäi edellisiltä asukkailta, esimerkiksi olohuoneen seinähyllyt, jotka olemme hyödyntäneet omalla tavallamme. Muuten olemme oikeastaan keränneet asioita milloin milläkin ostosreissulla, jos on jotakin sattunut tulemaan mieleen. Muutama viikko sitten ostimme yläkerran aulaan nojatuolin, ja viimeinkin saimme makuuhuoneeseemme jopa oikean pyykkikorin. Hitaasti hyvä tulee!

Isompia muutoksia ajatellen toivoisin kuitenkin, että muutaman vuoden sisällä saisimme remontoitua kokonaan keittiön sekä molemmat kylpyhuoneet. Kupruilevista lasikuitutapeteista (siis kenen mielestä vohvelitapetti, joka ei irtoa seinästä pyhällä hengelläkään, on hyvä idea??) olemme pääsemässä ehkä jo tänä vuonna eroon, sillä olemme kyselleet kyseiseen urakkaan jo tarjouksia muutamalta remonttiyhtiöltä. Samassa rytäkässä todennäköisesti poistettaisiin turhia kortistelistoja ja uusittaisiin kuluneita karmeja. Hintalappu on jo kylpyhuoneremontin luokkaa, mutta halusimme priorisoida asioita, jotka ovat molemmille tärkeitä, ja koska pystymme eämään näiden kaakeleiden kanssa vielä hetken, halusimme aloittaa yleisilmeen parantamisella.

Sellaista! Kuten jo sanottu, olemme molemmat täysin rakastuneita tähän kaksikerroksiseen rivariimme, jossa portaat natisevat, kuraeteisen ovi aiheuttaa hermoromahduksen aina kauppareissulta kotiuduttuamme, pihalla kasvaa raparpereita ja mansikkaa ja johon aurinko paistaa suoraan ihan koko päivän. Tuntuu hassulta, että heti toisella näytöllä bongasimme oman unelmakotimme, sillä olimme varautuneet (ja oikeastaan odotimmekin) hiukan pidempää prosessia, kuin mitä se sitten loppupeleissä olikaan… Ei tainnut meidän asunnonmetsästyksessä mennä edes kuukautta, haha!

Hihat heilumaan! Onko sulla remppahaaveita kotona?