Hae
Rosa Camilla

Viime viikkojen liikuntapäiväkirjat

 

Kirjoitin vuodesta 2019 ylevästi tässä postauksessa, kun kerroin löytäneeni viimein liikkumisen ilon. Ja hei, sama meno jatkuu edelleen, mistä syystä kirjoitan tässä ensimmäistä kertaa blogiini todella siitä, miten olen liikkunut viime aikoina. Liikunta on todella tuonut ihanaa vaihtelua elämääni, minkä lisäksi sillä on ollut positiivinen vaikutus terveyteeni – ja vaikutus on siis ihan konkreettinen, sillä muun muassa  leposykkeeni on laskenut 80 paikkeilta lähemmäs 60. Tällä hetkellä se on yleensä 65 paikkeilla. Siitä on tullut siis enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että minä ja mies ollaan jossain hikoilemassa – joko kuntosalilla tai luonnossa.

Ja oikeastaan se onkin tämän postauksen juju, että hyvää arkiliikuntaa on myös kaikki muukin, kuin pelkästään voimaharjoittelu. Mieheni käy nyt aika säännöllisesti potkimassa palloa kavereiden kanssa, minkä lisäksi itse olen ihastunut erilaisiin HIIT-treeneihin. Näiden lisäksi teemme säännöllisesti ihan vain kävelylenkkejä, lyhyitä ja pitkiä. Kävely lähimetsässä on ihanan terapeuttista pitkän työpäivän päätteeksi, minkä lisäksi se antaa mukavasti haastetta korkeuseroineen. Kävelylenkkeihin olemme alkaneet yhdistämään juoksua, eli neljästä kilometristä juoksemme yleensä viimeiset kaksi. Tätä matkaa olisi tarkoitus alkaa hilaamaan jossain välissä ylöspäin, mutta tuo parikin kilometriä tuntuu ihanalta! Juoksusta nauttii kyllä koko kroppa.

 

 

Tältä näyttävät esimerkiksi parin viime viikon urheilut:

Vko 26: Uimista järvessä, kuntosalilla alakroppaa, uimista (kuuuuuma sää), kuntosalilla yläkroppaa

Vko 27: Kävelylenkki, juoksulenkki kaatosateessa (:D), kuntosalilla ylä- ja alakroppaa, HIIT-treeni, kävelylenkki, kävelylenkki ja HIIT-treeni

Vko 28 (ma-ke): Hieronta, HIIT-treeni

Tällä hetkellä pyrin noudattamaan kolmijakoista kuntosaliohjelmaa, mutta sanottakoon että kesä on vienyt mennessään, enkä ole hetkeen saanut tuota kolmatta kertaa viikkoon onnistumaan. Viime viikolla taas kuntosalimme ei ollut käytettävissä, joten pääsimme vain kerran treenille. HIIT-treenit ovat kuitenkin olleet ihan huippuja korvaamaan puuttuvia salitreenejä. Niissä jonkin verran saa punnertaa lihaksilla, vaikka pääasiassa ne ovatkin aerobista urheilua – tai itselläni ainakin sykkeet ovat yleensä pääasiassa anaerobisen puolella, haha! Voisinkin sanoa, että HIIT on ehdottomasti suosikkitapani harrastaa liikuntaa.

Näiden lisäksi olen menossa ensi viikolla tosiaan crossfitin alkeiskurssille, kuten taisin jo aiemmin täällä blogissakin mainita. Haluan hioa omia tekniikoitani, sillä totuushan on se, että kukaan ei ole koskaan katsonut, teenkö yhtäkään liikettä oikealla tavalla. On siis kiva päästä ammattilaisen ohjattavaksi, sekä tietysti oppimaan uusia asioita! Erityisen innoissani olen tempauksen (snatch) ja muiden kokonaisvaltaisten liikkeiden harjoittelusta.

 

 

Olen edelleen ihan ällikällä lyöty sen suhteen, miten paljon hyvää liikunta on tuonut henkisellä ja fyysisellä tasolla. Se fakta, että leposykkeeni on laskenut, on jo yksiään kertomaan terveyden kohentumisesta. Olen saanut liikunnasta harrastuksena myös uutta haastetta, johon upottaa ajatuksensa raskaiden työviikkojen jälkeen. Samalla siis huolehdin myös henkisestä hyvinvoinnistani, kun huollan kehoani.

Niin, sepä pitikin sanoa, että kehonhuolto puuttuu näistä päiväkirjoista lähes kokonaan. Kävin tällä viikolla siis pitkästä aikaa hierojalla, minkä lisäksi ostin joku aika sitten putkirullan. Olisi tarkoitus kiinnittää enemmän huomiota myös venyttelyyn, notkeuden kehittämiseen sekä rullailuun, koska salillakaan ei voi paahtaa jatkuvasti sata lasissa, jos ei katso, että kroppa pysyy perässä.

MiNKÄLAISTA LIIKUNTAA SINÄ HARRASTAT MIELUITEN? 

 

Se vuosi, kun löysin liikkumisen ilon

 

Mä olen itseasiassa liikkunut nuoruudessani tosi paljon, mutta tietyn iän ylitettyäni alkanut vihaamaan kaikkea liikuntaan liittyvää. Siis sanan joka merkityksessä. Osittain se johtui varmasti koululiikunnan ankeasta, ei-inspiroivasta tunnelmasta, osittain murrosiän henkisistä ja fyysisistä kriiseistä. Pienenä kävin vuoden voimistelussa, vuoden baletissa ja ties missä show-tanssikurssilla. Kun tanssiminen riitti, ratsastin ainakin viisi vuotta säännöllisesti, kunnes yhtenä päivänä lopetin kuin seinään. Ehkä se johtui lähitallini kurjasta ilmapiiristä ja osittain siitä, että aloin pelkäämään hevosia liikaa (voin joskus kertoa tästä lisää), mutta nyt harmittaa, että en jatkanut rakkaan harrastuksen parissa.

Ratsastuksen loputtua en olekaan sitten tehnyt juuri mitään. Show-tanssissa kävin parin tunnin ajan muistaakseni, mutta liikunta on rajoittunut vahvasti pelkkään koululiikuntaan – joka ei siis maistunut laisinkaan. Vihasin sitä, koko sydämestäni. Voisin avautua monen kappaleen verran ajatuksistani koululiikuntaan, liikunnasta annettavaan numeroon ja muuhun, mutta se ei ole tämän postauksen pointti.

 

 

Vuosien varrella koin erilaisia ”nyt on pakko kokeilla jotain” -hetkiä, jotka eivät kestäneet kauaa – itsetuntoni (ja kuntoni) ei kestänyt kuntosalilla harjoittelua, tai mitään joukkuelajeja. En oikein osannut mitään, en jaksanut juosta, en jaksanut nostella asioita. En halunnut hikiliikkua, koska tuntui, että kuolen ensimmäisen 10 minuutin aikana. Mutta tänä vuonna tapahtui jotain. Tai oikeastaan jo vuonna 2018, kun irtaannuin vanhasta suhteestani. Aloin käymään epäsäännöllisen säännöllisesti ryhmäliikuntatunneilla. Ja tykkäsin siitä, oikeasti. Vaikka aloitinkin harrastuksen bodypumpilla, joka on tunnetusti lajeista se järkyttävin aloittelijalle. Mutta tykkäsin siitä silti! Kävimme puolisoni kanssa myös paljon kävelemässä ja luontopoluilla, ja nautimme yhteisestä tekemisestä ulkona.

Ehkä uusi alku Kuopiossa innosti tämän vuoden alussa pohtimaan omaa jaksamista (tai sitten syy oli kroonisessa niska-hartia-seudun kipuilussa), joka johti siihen, että halusin aloittaa viimein säännöllisen voimaharjoittelun. Jotta pystyisin oikeasti istumaan toimistossa vielä viisikymmentä vuotta elämästäni. Maaliskuun alussa 2019 ostinkin elämäni ensimmäisen saliohjelman, sillä uudella toimitalollamme on kellarikerroksessa ihan hyvin varusteltu kuntosali. Joten aloimme puolisoni kanssa sitten molemmat käymään siellä, ensin testimielessä, sillä en usko että oikeasti kuvittelimme sitoutuvamme mihinkään kovinkaan pitkäksi aikaa. Jotain taisi naksahtaa, kun olemme nyt vuoden verran käyneet säännöllisesti 2-3 kertaa viikossa harjoittelemassa painojen kera.

 

 

Jaksan tällä hetkellä arjessa todella paljon enemmän, mitä koskaan aiemmin. Alku oli rankka, sitä en voi kieltää, ja teki kyllä useamman kerran mieli lopettaa leikki kesken, mutta jotenkin se oma kehittyminen innosti jatkamaan. Niska-hartia-seudun kivut hävisivät muutamassa kuukaudessa, jalkoihin alkoi ilmestymään lihaksia, tekniikka alkoi sujumaan ja painoja teki mieli kokeilla joka kerta hiukan hivuttaa ylöspäin. Se fiilis, minkä yhtäkkiä sain, oli jotain ihan käsittämätöntä. Ylenpalttinen hikoilu ja itsensä venyttäminen ääripäähän tuntuivat tosi hyvältä, vaikka olin aiemmin vihannut juuri sitä liikuntaa, jossa piti laittaa keho tosissaan liikkeelle.

Uuden jaksamisen myötä kehitin itselleni uusia haaveita. Halusin oppia juoksemaan, koska se oli vaan tosi siistiä. Juoksin hiukan juoksumatolla, ja jaksoin lopulta juosta 10 minuuttia ihan reipasta tahtia. Mies kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan ulos juoksemaan, ja epäilin. Mitä jos en jaksakaan? Päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista, ja juoksimme yhdessä 1,5 kilometriä vierekkäin. En kuollut. Olemme juosseet saman matkan nyt useasti, ja yritämme pikku hiljaa nostaa matkaa. Instagramin erilaisilta ikiliikkujilta olen keksinyt myös todella kummallisia haaveita voiman ja kestävyyden rinnalle – liikkuvuutta, leuanvetoja, päällä seisontaa… Kaikkea hullua!

 

 

Toiveenani olisi vuonna 2020 kehittää juoksemista niin, että voisin vuoden 2021 alussa juosta Naisten Kympin. Ihan hullua edes ajatella asiaa, mutta uskon, että se on mahdollista. Haluan myös kasvattaa lihasta enemmän keskivartaloon, jossa sitä ei vieläkään ole juurikaan, samoin myös yläkroppaan, erityisesti selkään. Haluan opetella tekemään leuanvedon, ja pystyä tekemään vuoden lopussa niitä edes muutaman. Haluan olla entistä vahvempi fyysisesti, mutta myös kehittää kestävyyttäni aerobisessa harjoittelussa ja parantaa liikkuvuuttani – mutta varoa yliliikkuvaa selkääni (mistä syystä selän lihaksien vahvistaminen on tärkeää). Haluaisin ehkä kokeilla myös crossfittiä sen monipuolisuuden vuoksi. Haluan olla niin hyvä versio itsestäni, kuin vaan pystyn. Ja nauttia samalla liikunnan tuomasta ilosta.

Käytiin muuten vuoden 2020 ensimmäisenä päivänä hiihtämässä. Olen hiihtänyt viimeksi yläasteella, ehkä vuonna 2010 tai 2011, ja sekin koululiikunnassa pakotettuna. Kertonee paljon siitä oman ajatusmaailman muutoksesta, eli oon toisin sanoen tainnut tulla tänä vuonna ihan pöpipääksi, mutta kunhan lunta tulisi nyt kunnolla ja järvet jäätyisivät, niin lähdetään kyllä vetämään pitkää lenkkiä. Huh!

 

 

Nyt olen sanonut sen ääneen. Olen löytänyt liikunnasta iloa, jota en luullut olevan olemassakaan. En tiedä tuliko tästä tekstistä kovinkaan järkevä, sillä lähinnä oksensin sekalaisia ajatuksia lauseiksi, mutta kai halusin pohjimmiltani sanoa vain sen, että olen todella ylpeä itsestäni ja iloinen siitä, että olen saanut uudesta harrastuksestani näin paljon iloa elämään. Ja toivoisin, että useammat muutkin ihmiset löytäisivät sen saman hyvän olon, jonka olen itse tänä vuonna saavuttanut. Sen fiiliksen, kun juokseminen tuntuu niin kevyeltä, kun hengästyneenäkin hymyilyttää, kun raikkaan pakkasilman hengittäminen herättää koko kehon eloon, kun lenkille lähtiessä tekee mieli pyrähtää juoksuun, kun kropassa on niin energinen olo, kun kuntosalille lähteminen vituttaa, mutta lähdet silti, ja huomaat mielialan nousevan jo alkulämmittelyssä. Ei sillä, että aina elämä olisi yhtä sateenkaarien piereskelyä, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Sellaisen ilon, keveyden, fyysisen ja henkisen hyvän olon. Koska en tiedä olisinko jaksanut oikeasti paahtaa näin täysillä vuotta 2019, mitä nyt olen paahtanut, ilman liikuntaa arjen tasapainottajana.

Huh, tulipa diippiä tekstiä. Postauksen kuvat ovat tämän talven todennäköisesti kauneimmalta päivältä, kun pakkasta oli yli kymmenen astetta, ja vietettiin kaksi tuntia Neulamäen luontopolulla hankien keskellä.