Hae
Rosa Camilla

Suolisto, eli toiset aivoni – ajatuksia elämästä ärtyvän suolen oireyhtymän kanssa

 

Aloitin viime perjantaina kesälomani, joka on ollut tämän kevään odotetuin tapahtuma – heti häiden jälkeen, tietenkin. Valitettavasti loman aloitusta ovat kuitenkin varjostaneet pienet terveyshuolet, sillä olen viime aikoina kiinnittänyt enemmän ja enemmän huomiota suolistoni oikkuiluun. Jos ei aihe tosiaan ole tuttu, niin suurin piirtein vuonna 2011 sain diagnoosin ärtyvän suolen oireyhtymästä, eli melkein vuosikymmen on siis eletty jo tämän vaivan kanssa. Kenellekään diagnoosi itsessään on tuskin tässä vaiheessa enää tuntematon, eli en mene siihen sen enempää. En ole kuitenkaan ärtyvästä suolesta tai siihen liittyvistä muista aiheista juurikaan blogissa kirjoittanut, mikä johtunee pääasiassa sen henkilökohtaisuudesta – kakkatarinoiden jakaminen julkisesti ei virallisesti ole koskaan ollut intohimoni, haha! Ensimmäisen postaukseni kirjoitin jo vuonna 2016, kun aloin aktiivisesti bloggaamaan, mutta vasta vuonna 2018 palasin aiheen pariin uudelleen, kun halusin keskustella tämän kyseisen diagoosin – tai diagnoosittomuuden – vaikutuksista elämänlaatuun. Oireyhtymistähän ei kai ole edes virallista diagnoosikoodia olemassa.

Tänään voisi kuitenkin olla sopiva hetki tehdä paluuta aiheen pariin.

 

 

Olen oppinut viimeaikoina jotain uutta, ja alan yhä enemmän uskoa siihen, että suolistossa elää kehomme toiset aivot. Tästä on ollut erinäköistä uutisointia vuosien varrella, eli aihe on monelle varmasti tuttu. Onhan sekin tutkimuksilla todistettu fakta, että valtaosa kehomme tuottamasta serotoniinista, onnellisuushormonista, syntyy suolistossa (Aivoliitto). Jos ahdistus ja hermostuneisuus aiheuttavat monelle vatsanväänteitä, niin miksi ei toisin päin? Olemmeko todellisuudessa ahdistuneita ja surullisia, koska suolistomme ei voi hyvin? On myös esitetty, että aivojemme muutkin välittäjäaineet syntyvät pääasiassa suolistossa (Aivovammaliitto). Nämä välittäjäaineet kuljettavat signaaleja hermosolujen välillä, eli esittävät pääosaa juurikin esimerkiksi mielialojen säätelyssä ja erilaisissa älyllisissä toiminnoissa. Jestas! En siis enää yhtään ihmettele mieleni oikkuja, sillä suolistoni ei ole tuntunut olevan kovinkaan hyvällä tuulella tänä vuonna – tai muinakaan vuosina.

Haluaisinkin oppia lisää tästä aivojen ja suoliston symbioosista, jotta ymmärtäisin paremmin kehoni toimintaa, sen tarpeita ja sielunelämää. Tämän suoliston ja aivojen yhteyden tietäessäni tuntuu myös todella hassulta, että suolistosairautta voidaan oikeasti hoitaa pääasiallisesti mielialalääkityksellä (Terveyskirjasto). Eikö olisi parempi hoitaa se todellinen syy, eli suolisto kuntoon, eikä sen oiretta, eli päätä? Just a thought.

 

 

Ennustamattomuus, epävarmuus ja fyysinen pahoinvointi ovat ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsiville ehkä pahimpia, ainakin omasta mielestäni. Ja nämä aiheet herättävät mielessäni paljon mietteitä. Kuten vähän tuossa vuoden 2018 postauksessa yritin havainnollistaa, minusta tuntuu vahvasti siltä, että IBS, kuten ystäväämme myös tutummin kutsutaan, on tämän aikakauden luoma sairaus. Tarkemmin sanottuna siis oman sukupolveni ja nyky-yhteiskunnan vitsaus.

En usko että kenenkään mielestä on elämässä koskaan sopivaa hetkeä kärsiä kiusallisista vatsavaivoista. Ummetus, ripuli, oksetus, närästys, ilmavaivat, turvotus. Työelämä on kiireistä, arki on kiireistä, lomallakin saattaa olla kiire, ja kaikkea leimaa suorittamisen kaiku. Aina pitäisi olla 100 prosenttia nasta laudassa, eikä moni kaltaiseni perfektionisti varmasti ehdi siihen kyytiin mukaan. Pohjaan tätä ajatustani jo siihenkin faktaan, että suolisto-ongelmista puhutaan vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän. Niitä tutkitaan, niihin etsitään vastauksia ja niistä kirjoitetaan lehdissä, blogeissa ja mielipidefoorumeilla. Ehkä niistä ei ole keskusteltu aiempina vuosikymmeninä näin avoimesti, mutta varmasti ne ovat myös yleistyneet. Ehkä syy siihen saattaa siis aikakauden muutoksessa, ehkä ruokavaliossa, kuten on myös esitetty. Ehkä vähän molemmissa?

 

 

Siinäpä siis muutamia oivalluksiani. Oivalluksia siitä, että suolistoni hyvinvoinnilla voi olla suurempi yhteys kaikkeen muuhun, kuin ajattelinkaan. Sekä toisaalta oivalluksia siitä, että ehkä minun pitäisi yrittää ymmärtää suolistoani ja sitä, mitä se yrittää minulle kertoa, sen sijasta, että parjaisin oloani päivästä toiseen. Vähän kuten itsemyötätuntoa tulisi harjoittaa. Ehkä vastaus löytyykin vauhdin hidastamisesta, eikä siitä, että yrittäisin päivästä toiseen ”pärjätä” oikkuilevan vatsani kanssa. Ehkä elämä pitää sovittaa vatsan mukaan, eikä toisin päin? Paljon sitä tulee palloteltua erilaisia ajatuksia, hyviä ja huonoja. Uskon, että oireyhtymän hyväksyntä ja sen parempi ymmärrys ovat kuitenkin hyvinvoinnin pääroolissa.

En kuitenkaan halua hyväksyä yhden epämääräisen diagnoosin pohjalta ihan kaikkia oireitani, sillä olen viime kuukausina alkanut kokemaan myös kummallisia alavatsakipuja, jotka ovat huolestuttaneet. Näiden lisäksi vatsaongelmia on ollut selkeästi enemmän – tai olen vain kiinnittänyt niihin enemmän huomiota. Niin tai näin, olen kuitenkin menossa lähiviikkoina tutkimuksiin, joissa varmistetaan, ettei kyse vain ole mistään tulehduksellisesta suolistosairaudesta. Kaikkea ei kannata sivuuttaa tutulla selityksellä, vaan on ihan suotavaa myös etsiä muita vastauksia. Tietysti toivon, ettei taustalla ole mitään muuta, mutta parempi tietää, kuin elää epätietoisuudessa. Samalla tuleekin sitten tutkittua kilpirauhasen vointi, sillä se oli lääkärin painelututkimuksen mukaan selkeästi laajentunut.

 

 

Tulipas taas rönsyileviä ajatuksia. Kun asiaa jankkaa mielessään päivästä toiseen, ei oikein se punainen lanka pysy enää edes omissa käsissä. Ärtyvän suolen oireyhtymä on kuitenkin mielenkiintoinen ilmiö ja haluaisin ehdottomasti perehtyä aiheeseen lisää, sillä tieto ei tässä tapauksessa varmaankaan lisää tuskaa, vaan päinvastoin. Sitä on ehkä syyllistynyt mainitsemani kiireisen elämän vietäväksi siinäkin suhteessa, ettei aikaa omien oireiden perehtymiseen ole juuri ollut. Tukahduttamisen sijasta haluaisinkin jatkossa tiedostaa, ymmärtää ja elää hyvällä mielellä asian kanssa.

Vinkkaa kommenteissa, jos tiedät jonkun hyvän kirjan aiheeseen liittyen! 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *