Hae
Rosa Camilla

Mennään naimisiin! Epäsuositut mielipiteeni perinteisistä häistä

Postauksen kuvat: Pexels

 

Okei, otsikko on ensinnäkin tarkoituksella hiukan kärjistetty – ei minulla nyt mitään kovin radikaaleja mielipiteitä ole. Idea tähän postaukseen lähti aika puhtaasti Vauva.fi -foorumilla käydystä keskustelusta, jossa jaettiin huonoimpia hääkokemuksia. Siinä ketjussa muuten riitti päivittelemistä, naurun kirvoittamia kyyneleitä ja epäuskoa. Tämän innoittamana aloinkin sitten pohtimaan ihan toden teolla, että miksi ne perinteiden mukaiset, vanhan ajan häät on pakko järjestää, vaikka selkeästi jokin muu tyyli juhlia olisi ollut suvun, hääparin, rahan ja ajankohdan puolesta sopivampi?

Välillä tunnen itse lähes sotivani kaikkea perinteistä vastaan, sillä näkisin mieluusti ennemminkin uusien perinteiden syntyvän, kuin samojen vanhojen ”näin on aina tehty” -tyyppisten asioiden toistuvan juhlasta toiseen. Olen ehkä siis tarkoituksella kapinallinen, mutta perinteinen häätraditio ei oikeasti istu omaan tyyliini yhtään. En kuulu ensinnäkään kirkkoon, eli heippa vaan kirkkohäille, mutta en myöskään haaveile pitsiunelmasta eikä häissäni ryöstetä morsianta.

Rullaa alas lukeaksesi, mistä perinteistä voitaisiin mielestäni luopua jo 2020-luvulla! 

 

 

Koko lähisuku, kummit, kummin kaimat, ystävät ja hyvän päivän tutut pitää kutsua paikalle. Aijaa, itse en todellaakan ole kutsumassa paikalle kuin ne sukulaiset, keiden kanssa olen säännöllisesti yhteyksissä, ja jotka tuntevat minut ja puolisoni. Hyvin moni kaukainen sukulainen jää siis vaille kutsua, eikä siinä ole mitään väärää. Häihin ei tosiaan ole mielestäni tarpeen kutsua edes niitä omia sukulaisia, jos ei heitä sinne kaipaa. Se, että jotkut haluavat juhlistaa yhteistä rakkauttaan, ei ole mikään pakote sille, että on kestittävä kaikki ne kummin kaimat, joita ei edes tunne.

Häämekon on oltava valkoinen. Tai miksi sen ylipäätään on oltava mekko? Oma häämekkoni on tosiaan valkoinen, ihan vaan siitä syystä, että en varmaan koskaan saa muuta mahdollisuutta pukea valkoista iltapukua päälleni, mutta minusta tämäkin alkaa olla vähän hassu ”oletus”. Perinne valkoisista hepeneistä ja kukkakimpusta on nimittäin vakiintunut vasta 1900-luvulla, jota ennen naimisiin mentiin pyhäpuvussa, joka oli yleisimmin musta. Ja sitten toisaalta taas valkoinen hääpuku on tarkoitettu alun perin viattomille, neitsyille morsiamille, mikä pitänee harvan kohdalla tänä päivänä paikkaansa.  Ehkä tulevaisuudessa hääpuku voi olla juurikin niin värikäs mekko tai housupuku, kuin morsian haluaa?

Bestmanit, kaasot, morsiusneidot ja polttarit. Minullahan on siis nimettynä kaksi kaasoa ja miehellä taas bestman, eli sinänsä olemme perinteiseen tyyliin liikenteessä. Eikä tässä ole minusta siis mitään väärää, päin vastoin, perinne on mielestäni hauska. Jotenkin jäin kuitenkin miettimään, että eikö vielä hauskempaa olisi perustaa suoraan vain erillinen häätiimi, johon hääpari kutsuu itselleen tärkeimmät ihmiset yhdessä? Miksi ihmisten pitää olla jaettuna morsiamen ja sulhasen tiimeihin? Ja toisaalta mietin, että olisihan polttaritkin hauska pitää yhdessä, kun käytännössä ne ovat nykyäänkin kummallekin osapuolelle vain tekosyy rellestää ja pitää hauskaa ystävien kesken. Mikäs sen hauskempaa, kuin tehdä se suoraan isommalla porukalla? Siinähän olisi mahdollisuus laittaa hääpari koetukselle, ja keksiä heidän päänsä menoksi tekemistä.

 

 

Isä saattaa morsiamen alttarille. Minusta alttarille saattaminen on yleisesti ajatuksena ihana, sekä toisaalta isän tyttönä minusta olisi todella hellyyttävää, että alttarille saattajani olisi juuri isäni. Tämä perinne on kuitenkin saanut alkunsa niiltä ajoilta, kun nainen oli vielä miehensä omaisuutta, eli isä häissä siis ”luovuttaa” tyttärensä omistusoikeuden seuraavalle huolehtijalle. Tuolloin ajatus ei ollut siis niin romanttinen, mitä se nyt ehkä on. Lisäksi tietysti jos halutaan välttämättä saattaa morsian alttarille, niin senhän voi tehdä kuka vaan itselle tärkeä henkilö. Itse ajattelisin, että jos me jokin kävely tehtäisiin vihkijän tykö, niin se tehtäisiin käsi kädessä miehen kanssa.

Hääpari tapaa toisensa ensimmäistä kertaa vasta vihkimistilaisuudessa / mies ei saa nähdä hääpukua ennen juhlaa. Siis mikä logistinen PAINAJAINEN. Ei tässä ole mitään järkeä. Ja mitä tulee siihen häämekkoon, niin tottakai haluan parhaan ystäväni mielipiteen siihen, mitä puen elämämme tärkeimpänä päivänä. Eli siis mieheni. Samaan kastiin kuuluu myös perinne, jonka mukaan hääpari nukkuu häitä edeltävän yön eri paikoissa. Joo, ihan hauska ajatus, mutta kyllähän niiden juhlien hehkuttaminen kahdestaan aamukahvin äärellä on hauskempaa, kuin miettiä itsekseen, että mitähän sille toiselle kuuluu.

Morsian käyttää huntua. Tämä on mielessäni jotenkin vielä ahdistavampi perinne, kuin mikään muu aiemmista. Huntu on nimittäin myös aikoinaan nähty neitsyyden merkkinä, minkä lisäksi sen on uskottu suojelevan pahoilta hengiltä. Monilla tavoin siis juurikin näiden hääperinteiden alkuperäiset merkitykset vaikuttavat mielessäni niin vahvasti, vaikka monelle huntukin on vain sellainen ”no minäkin kun muutkin”.

 

 

Ne perinteiset hääleikit ja tavat. Voi herranjestas, kyllä minun isällä helottaisivat korvat kun tuo mies sukeltaisi kaikkien nähden helman alle onkimaan sukkanauhaa. Ei kiitos. Morsiamen ryöstö, tunnusteluleikki, jalan polkaisu kakkua leikatessa, onnittelujono, mitä näitä nyt on. Minun mielestäni häissä voi leikkiä vaikka mitä seuraleikkejä, ja toisaalta jos eivät leikit sovi hääparin tyyliin, niin sitten mennään rennolla otteella. Eikä mitään erillistä linnan juhlien kättelyjonoa tarvita, kiitos vaan 😀

Morsian ja sulhanen järjestävät juhlat, maksavat kaikki tarjoiltavat ja perään vielä kiittävät vieraitaan. Taisin jossain aiemmassakin postauksessa ihmetellä sitä, että miksi häät ovat aina hääparille isoin rahanmeno? Kyllä minusta yhteisen rakkauden juhlistaminen voi olla kuten mikä tahansa muukin juhla. Viidenkymmenen tai sadan ihmisen ruokkiminen ja syöttäminen ei ole mitenkään halpaa, varsinkaan silloin, jos se tapahtuu ravintolahinnoilla. Hääkutsuissa toivotaankin nykyään poikkeuksetta lahjoituksia häämatkaa ajatellen, koska hääjuhla on tietysti isona menoeränä syönyt jo häämatkabudjetin. Minusta olisi vallan oikein, että juhlissa jokainen maksaa omat syömisensä ja juomisensa, jolloin esimerkiksi häälahjat voi jättää kokonaan pois. Jokainen saapuisi todella nauttimaan hääparin onnesta, minkä lisäksi hääparin harteilta putoaisi isolla hintalapulla varustettu kivi pois.

Vihkiminen ja vihkikaava. No, minusta vihkimisen ei tarvitse olla osa häitä laisinkaan. I’ve said it. Sehän on käytännössä vain tekninen toimitus, josta saa tietysti juuri niin koristeellisen tapahtuman, kuin haluaa. Itse jotenkin karsastan sitä, että vihkimisestä tehdään hääjuhlan suurin spektaakkeli. Ja jotenkin karsastan sitäkin, että sitten vannotaan ”tahdon”, koko suvun tuijottaessa. Sellainen intiimimpi sormusten vaihto on varmaan enemmän se oma juttuni, tosin ei olla vielä päätetty, että miten vihkiminen meidän juhlassa suoritetaan. Mutta siis minusta hääjuhla voi olla myös ihan vain juhla – ilman vihkimistä.

 

 

Moni perinne on siis mielestäni ehkä jo eletty ja nähty, mutta kuitenkin moni perinne näkyy myös meidän juhlissamme, ihan vaan siksi, että niin on tehty aiemminkin. En yritä siis edes olla mikään edelläkävijä, mutta silti näen, että monia asioita voitaisiin hääjuhlassakin uudistaa ja freesata Ja sitten samalla mietin, erityisesti pohtiessani sitä nimenomaista Vauva.fi-keskustelua, että miksi hääjuhlan pitää ylipäätään aina olla niin kaavamainen tilaisuus. Vihkiminen, hääkuvat, ruokailu. Miksei se voi olla jotain ihan muuta?

Jos jonkin hääperinteen haluaisin säilyttää, se olisi häätanssi. Se on ainoa perinne, jota odotan hartaasti. Älkää kysykö miksi – emmehän osaa mieheni kanssa edes tanssia, haha!

Minkä hääperinteen sinä säilyttäisit? 

 

 

2 kommenttia

  1. Tintti kirjoitti:

    Hei! Olipa kiva lukea postauksesi hääjuhlan perinteistä. Olen pitkälti samoilla linjoilla ja olen miettinyt että onko ajatukseni täysin poikkeksellisia. Me mennään naimisiin kuukauden päästä, ja ainoastaan häävalssi on petinteistä, muuten mennään omalla tyylillä. Rennot juhlat, hyvää ruokaa ja juomaa, seurustelua ja tanssia. Ajatus joistain hääleikeistä tuntuu todella kaukaiselta. Kirkossa vihitään ja yhdessä kävelemme käsikädessä alttarille. Mies oli häämekkoa kanssani valitsemassa, aamupäivä ennen häitä vietetään yhdessä, ei stressata vaan iloitaan tästä kokemuksesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *