Hae
Rosa Camilla

Täyskäänne hiusten hyvinvointiin – testissä Kevin Murphyn tuotteet

 

Kävin tässä taannoin ystäväni perustamalla kampaamolla Jyväskylän keskustassa. Ja nyt jos kiinnostuit, niin Mad & Hair (hävytön, maksamaton mainos) löytyy tosiaan keskustan toiselta laidalta, heti Kolmikulmaa vastapäätä. Mutta syy siihen, miksi halusin monien kotivärjäysten jälkeen mennä ja värjätä hiukseni erityisesti kampaajalla, oli se, että hiukseni tuntuivat taas niin elottomilta. Kuivilta, kiillottomilta ja takkuisilta. Latvat eivät olleet tällä kertaa mitenkään erityisen kuivat, mutta syytin silti niitä hiusteni karmeasta tilanteesta.

Totuushan on siis se, että tämä ”kauneusbloggaaja” täällä on aiemmin vähät välittänyt hiustensa hoidosta. Ja tämä ei tosiaan ole mitenkään liioiteltu tai kärjistetty lause, sillä hiukseni ovat olleet valitettavasti heitteillä viimeiset 25 vuotta. Käytän kasvoilla suurin piirtein 60 euron kosteusvoiteita, kuorin ja öljyän sitä säännöllisesti, mutta hiukseni pesen pahimmillaan käsisaippualla, jos ei muuta ole tarjolla. Hyllyssämme on perinteisesti aina Erittäin Hienoa Suomalaista shampoota, minkä lisäksi hoitoaineena nyt mitä milloinkin. Yleensä se kaupan halvin, koska shampoo ja hoitoaine ovat aiemmin olleet sellaisia välttämättömiä pahoja. Noh, nyt tosiaan vasta opin, että shampoissa esiintyvät sodium lauryl sulfate ja sodium chloride ovat värjättyjen hiusten pahin painajainen, että eipä ihme, jos hiukset on olleet hiukan kuivahkon oloiset.

 

 

Tällä kampaajareissulla opin siis paljon uutta hiuksistani ja niiden hoidosta, minkä myötä päädyin ostamaan mukaani kampaamolaatuisen shampoon ja hoitoaineen. Samalla sain syväperehdytyksen Kevin Murphyn tuotteisiin ja brändiin, joiden tuotteita kyseisellä kampaamolla käytetään. En ole juuri aiemmin innostunut mistään kampaamobrändistä niin, kuin innostuin nyt Kevin Murphyn tuotteista. Asiaa edesauttoi varmasti se, kun sain kuulla Saaran palopuheen Kevin Murphyn kestävyyttä ja eettisyyttä koskevista periaatteista.

Ensinnäkin, Kevin Murphy on juuri vaihtamassa tuotteidensa pakkauksia  100% merestä kerätystä muovista kierrätettyihin pakkauksiin.  Jos projekti kiinnostaa, lue lisää täältä. Tämä napsahti jostain syystä todella vahvasti, sillä mereen dumpataan tonneittain muovia vuositasolla. Kaikki putelit ovat myös HDPE-02 -muovia, joka käyttönsä jälkeen voidaan kierrättää edelleen uusiksi muovituotteiksi. Opin uutta tätä asiaa googletellessani, en edes tiennyt näistä eri muovilajeista! Kevin Murphyn sivuilla kerrotaan lisää siitä, mitä me kuluttajina voimme tehdä muovin kulutuksen vähentämiseksi. Minusta on hienoa ja tärkeää, että suuryritys kokee asiakseen kouluttaa myös kuluttajia toimimaan vastuullisemmin. Lisäksi brändi on tietysti eläinkokeeton.

Kevin Murphy kertoo verkkosivuillaan sijoittavansa jatkuvasti tulojaan hyväntekeväisyyteen, muun muassa The Climate Reality-järjestölle, joka pyrkii opettamaan ihmisiä ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista, Wings of Karen -järjestölle, joka keskittyy tukemaan rintasyövästä kärsiviä naisia, sekä Culture is life-liikkeelle, joka pyrkii vaikuttamaan Australiassa alkuperäisväestön kulttuurin säilymiseen ja jatkumiseen.

 

 

Okei, syy siihen miksi saatan olla tästä brändistä niin innoissani on ylipäätään se, että en ole omistanut koskaan näin hintavia hiustuotteita kylppärini hyllyllä, tai se, että tuotteet tuoksuvat niin taivaalliselta, että tuntuu kuin istuisin kampaamon penkissä aina hiuksia pestessäni. Joka tapauksessa, olen ihan myyty, sillä olen huomannut konkreettisen muutoksen hiuksissani näiden tuotteiden käytön myötä. Onko tämä nyt ihmekään, kun on aiemmin käyttänyt sitä parasta myrkkyä hiuksilleen – mene ja tiedä.

Hiusteni pesuun ostin Kevin Murphyn ANGEL.WASH ja ANGEL.RINSE -tuotteet, jotka ovat tarkoitettuja nimenomaan värjätylle, heikolle hiukselle. Kumpikin tuote kustantaa noin 26,5 euroa. Lisäksi Saaran hehkutuksen myötä kotiin lähti myös Kevin Murphyn LEAVE-IN.REPAIR -hoitotuote, joka on hiuksiin pesun jälkeen jätettävä hoitoaine. Tämä puteli maksaa noin 33 euroa. Hinnat ovat tosiaan riippuvaisia aina ostopaikasta.

Shampoossa on muunmuassa hydrolysoitua kauraproteiinia ja vehnäproteiinia, jotka tuovat hiukselle suojaa, vahvuutta ja täyteläisyyttä. Greipinkuoriöljy taas toimii paitsi kosteuttajana, myös tehokkaana puhdistajana. Lisäksi tuotteessa vaikuttavat muun muassa sellaiset ainesosat kuin auringonkukansiemenuute, laventeliuute, vihreä tee -uute, mandariininkuorinöljy, palsamipelargonian kukkaöljy sekä koiranruusun kiulukkauute. Näistä kaikista erityisesti auringonkukkasiemenuute suojaa hiuksia UVA:n aiheuttamilta vaurioilta. Varsinainen tehotuote, vaikka itse sanonkin! Hoitoaineessa on hyvin samanlaisia ainesosia, mutta siihen on lisätty muun muassa mangonsiemenvoita, kaakaovoita ja oliiviöljyä. Antioksidanttipitoiset ainesosat suojaavat hiuksia vapailta radikaaleilta, kun taas erilaiset voit kosteuttavat hiuspohjaa ja lisäävät hiusten elastisuutta.

 

 

Hiuksiin jätettävä hoitoaine on sekin varsinainen ravintopommi hiuksille. Se ei ensinnäkään jätä hiukseen painon tai rasvaisuuden tunnetta, vaan hiukset ovat täysin kuivuttuaan pehmeät, kimmoisat ja sileät. Tuotetta levitetään yksi pumpullinen pyyhekosteisiin hiuksiin, jonka jälkeen hiukset voi föönata tai antaa kuivua luonnollisesti. Tuote sisältää hydrolisoitua keratiinia, joka vahvistaa, jälleenrakentaa ja suojaa hiusta, sekä herneproteiinia, jonka aminohapot ravitsevat ja paikkaavat. Jojoba-öljy kosteuttaa, bambunlehtiuute lisää hiuksiin kiiltoa, avustaa sen jälleenrakentamisessa ja edesauttaa hiuksen käsiteltävyyttä, kun taas papain (papaijasta johdettu proteaasi) entsyyminä avustaa muiden ainesosien tehoa hiuksella. Huh. Hoitavien ainesosiensa lisäksi se sisältää myös lämpösuojan, jonka myötä hiuksen muotoilu lämpölaitteilla on turvallista.

Shampoo ja hoitoaine ovat muuten tiivisteitä, eli niitä saa käyttää todella säästeliäästi! Shampoo vaahtoutuu hiuksella ihan kohtuullisesti, vaikka ei sisälläkään sulfaatteja – nyt kuukauden käytöllä ja muovin läpi tihrustamisella uskallan sanoa, että shampoota on kulunut ehkä neljäsosan verran. Hiusten pesu on siis yhtä helppoa, mitä se aiemminkin on ollut, ainoastaan hiuksen kunto on kohentunut huomattavasti. Hius ei tunnu enää karhealta ja elottomalta, minkä lisäksi hiukset ovat nyt kuohkeammat kuin koskaan. Jokaisen pesukerran jälkeen levitän aina (kun muistan) pumpullisen tuota hiuksiin jätettävää tehotököttiä, jonka jälkeen varovasti harjaan hiuksia latvoista.

 

 

Voisin myös tässä vaiheessa huomauttaa, että hiukseni tuppaavat yleensä olemaan aika pörröiset, mistä syystä en juurikaan kiharra niitä. Näissä kuvissa huomaan kuitenkin hiuksen olevan ihanan silkkinen, eikä yhtään niin ”räjähtäneen” ja epäsiistin näköinen, kuin vuosien takaisilla kiharruskerroilla. Täyteläinen kampaamoväri varmasti edesauttaa asiaa, mutta kampaamokäynnistä on tässä vaiheessa kulunut jo yli kuukausi. Olen siis todella tyytyväinen siihen, että päätin hetken huumassa viimein investoida hiusteni hyvinvointiin! Kevin Murphyn tuotteet ovat ihastuttaneet todella, eli tulen jatkossakin käyttämään saman merkin tuotteita, jos vaan tilin saldo sen sallii. Vielä on hankkimatta Kevin Murphyn SESSION.SPRAY hiuslakka, joka oli hiuksilla kuin ilmaa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Normaalia hiuslakkaa kun levittelet, on hiukset ja naama ja sormet ja kaikki aivan tahman peitossa, mutta tämä hiuslakka ei jättänyt jälkeensä minkäänlaista normaalille hiuslakalle ominaista tunkkaisuutta.

Se vielä piti sanoa: Kevin Murphy on ollut myös nerokas sen suhteen, mitä tulee shampoo- ja hoitoainepurkkien ulkonäköön ja käytännöllisyyteen. Neliskanttiset purkit seisovat hyllyssä kuin hyllyssä siististi, mutta ne on käännettävissä myös kyljelleen hyllyn reunalle niin, että purkista saa varmasti jokaisen pisaran ulos. Korkit ovat myös kierrettäviä, eli helposti irroitettavissa viimeisten rippeiden kaapimiseksi. Nerokasta!

 

 

(Tämä postaus ei yltiöpositiivisuudestaan huolimatta ole maksettu mainos. Yli-ihastunut kuluttaja täällä vain hehkuttaa elävien kirjoihin heränneitä hiuksiaan.)

Onko Kevin Murphy BRÄNDINÄ sulle jo tuttu? 

 

 


Lue myös nämä:

Kesäkuun värikäs Goodiebox!

Ostin ensimmäisen sijoitusasuntoni! Kokemuksia ja ajatuksia asuntosijoittamisesta

Luonnonkosmetiikkaa marketin hyllyltä? Testissä Garnierin BIO-sarjan tuotteet

 

2 kommenttia

  1. Iina / MouMou kirjoitti:

    On! Mun ihan lempparibrändi, ja sama hiuslakkasuosikki heiltä kuin sulla. 😍

    http://moumou.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *