Hae
Rosa Camilla

Filosofian maisteri ja niin paljon muutakin

 

Tutkintohakemukseni hyväksyttiin 8.6.2020, mistä heti seuraavana päivänä se näkyi opintorekisterissä. Viisi vuotta sitten aloittamani polku on tullut siis päätökseen. Vielä odotan tutkintotodistusta, jossa se lukee ihan allekirjoituksen kera. Filosofian maisteri kognitiotieteissä.

Ennen kaikkea koen, että tämä tutkinto on niin paljon muutakin, kuin pelkkä opintosuoritus. Kun painoin vuonna 2014 ylioppilaslakkia päähäni, en voinut kuvitellakaan, minkälaiselle polulle elämä minua johdattaa. Olin hakenut Helsingin ja Jyväskylän yliopistoon kasvatustieteiden ja yhteisöviestinnän opintoihin, töissä Helsingissä ja kaipasin kovasti jo omaan kotiin. Kun opiskelupaikkaa ei herunut, hain syksyn yhteishaussa ihan ”huvikseni” tietojärjestelmätieteisiin Jyväskylään, mikä ei todellakaan ollut se ala, mitä alun perin havittelin. Sain kuitenkin paikan ja otin sen sokkona vastaan. Hyvä tästä tulee, mietin innoissani ajaessani auto täynnä Clas Ohlsonista ostettua rompetta uuteen kotiin. Ja hyvähän siitä tulikin.

 

 

Samalla kun asetuin uuteen kotiin ja tutustuin uuteen kotikaupunkiin, aloitin uuden työn sekä koitin sulautua yliopistoelämään. Tuskastelin oman henkisen hyvinvointini kanssa, enkä oikein ollut varma enää hetken kuluttua siitäkään, että oliko tämä kyseinen pääaine se mun juttuni. Olin hakemassa ammattikorkeaan insinööriksi, kauppakorkeaan johtamisen linjalle ja taisin jopa harkita niitä kasvatustieteitäkin useamman kerran. Kipuilin jostain syystä todella paljon sen suhteen, mitä haluan tehdä ja opiskella. En oikein tiennyt, kuka tai mikä halusin itse olla.

 

 

Ja olihan sitä muutakin myllerrystä luvassa sitten koko opintojen ajalle. Otimme heti ensimmäisenä syksynä eläinsuojeluyhdistykseltä toisen kissan, muutimme kertaalleen, vaihdoin työpaikkaa, reissasimme paljon, irtisanouduin töistä, vietin säntillisen opiskelijasyksyn opintopisteiden parissa, hain taas töitä, erosin viiden vuoden parisuhteesta, muutin yksin asumaan, rakastuin uudelleen, kirjoitin itselleni lopulta kandidaatin tutkinnon siitä pääaineesta, missä opintoni aloitinkin. Ja sitten uuden työpaikan myötä päätin hakea maisteritutkintoni pääaineen vaihtoa, mikä on tiedekunnassamme mahdollista, eli päädyin lopulta opiskelemaan maisterissani kognitiotieteitä, tietojärjestelmätieteiden sijasta.

 

 

Eli oman kodin rakentamisesta, haaveiden kanssa kipuilemisesta, mielenterveyden ongelmista, päättömästä reissaamisesta, muutamasta työpaikan vaihdosta ja opintopisteiden paukuttamisesta päädyin viimein löytämään itseni juuri sieltä, mihin halusinkin päätyä – sellaisten asioiden parista, jotka todella kiinnostavat. Kognitiotieteiden opiskelu on ollut niin paljon antoisampaa, kuin uskalsin edes unelmoida, että on jopa vähän haikea olo sen suhteen, ettei opintoihin tarvitse enää palata.

 

 

Kaiken kaikkiaan katson tätä mennyttä viisivuotista ylpeydellä. Paljon on tullut opittua, niin itsestä kuin muistakin. Eniten ihmettelen sitä, miten todella olen onnistunut tekemään viiden vuoden tutkinnosta jopa neljä ja puoli vuotta lähes kokopäiväisesti töitä. Ehkä nyt voi hiukan hellittää, ja ottaa aikaa vain itselleen, haha! Olen jo kyyneleitä vuodattanut, mutta silti itkettää, kun ajattelen kaikkea yliopisto-opintojen aikana tapahtunutta. Onnen kyyneleitä siis. Miten paljon sitä ihminen voikaan kasvaa, kehittyä ja voimistua?

Kyllä tämä tutkintopaperi merkitsee on niin paljon muutakin, kuin pelkkää filosofian maisteria.

Onnittelut kaikille tänä keväänä valmistuneille – me tehtiin se! 

 

 

Psst! Valmistujaiskuvat on ottanut ihanaakin ihanampi Laura Paula Maria Photography!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *