Hae
Rosa Camilla

Luonnonkosmetiikkaa marketin hyllyltä? Testissä Garnierin BIO-sarjan tuotteet

 

Olettekin varmaan bonganneet lähikaupan hyllyiltä nämä ihanan freesin näköiset Garnierin tuotteet, jotka on ilmeisesti tuotu kauppoihin Suomessa jo noin vuosi sitten. Itsekin tuijottelin näitä muistaakseni viime kesänä Tokmannissa, mutta jätin ostamatta, kun kaapissa oli ihan tarpeeksi ihania ihonhoitolemppareita käytettäväksi. Nyt kun koitin riipiä viimeisiä tippoja ulos yhdestä suosikkirasvastani, totesin, että voisin lähteä rasvaostoksille. Ja päätin kokeilla jotain uutta!

Tänään tutustutaan siis Garnierin BIO-sarjan tuotteisiin! 

Ennen kuin tutustumme tuotesarjaan tarkemmin, haluaisin alkuun hiukan pohtia luonnonkosmetiikan ja ison, maailmanlaajuisen kosmetiikkabrändin yhdistämistä samassa lauseessa. Koska luonnonkosmetiikka on nostanut viime vuosina päätään kuluttajien ja kosmetiikan saralla hurjasti, oli odotettavissa, että isommatkin brändit haluavat hypätä mukaan ”trendiin”. Täytyy kuitenkin myöntää, että en voi vieläkään ihan sataprosenttisesti uskoa, että kyseessä on todella yhtä luonnonmukaisia tuotteita, mitä muut, tunnetut luonnonkosmetiikan merkit myyvät. Onhan Garnier sentään L´orealin omistama, joka on tituleerattu maailman suurimmaksi kosmetiikka-alan yritykseksi. Ehkä skeptisyys on tarpeellista, ehkä ei, mutta lähdin silti tutustumaan tähän sarjaan ennakkoluulottomasti.

 

 

Garnier BIO-sarja on siis nimensä mukaisesti ainakin pääosin luomutuotettua luonnonkosmetiikkaa, ja sille on myönnetty Ecocert Cosmos Organic -sertifikaatti. Tästä sertifikaatista on kaksi versiota, josta Natural tarkoittaa tuotteen sisältävän ainoastaan vähintään 99% luonnonmukaisia ainesosia, mutta Organic-sertifikaatin saadakseen tuotteissa tulee olla lisäksi vähintään 20% luomutuotettuja raaka-aineita. Tämän lisäksi tuotteet ovat täysin vegaaneja (ylläri) sekä niiden ihanan pirteät pakkaukset valmistettu kierrätetystä PET-muovista. Tästä syystä kaikki muut osat pakkauksista, paitsi joidenkin purkkien korkit ja pumput, ovat kierrätettäviä.

Näiden myyntipuheiden lisäksi jokaisen pullon tai pahvipakkauksen takaa löytyy tarkemmat tiedot siitä, miten iso osa tuotteesta on luonnollista alkuperää, mitkä kaikki raaka-aineet ovat luomuviljeltyjä, miten iso osa tuotteesta on kokonaisuutena luomuviljeltyä ja mistä tuotteen pääraka-aineet tulevat. Tuoteselosteesta on haluttu tehdä siis mahdollisimman läpinäkyvä, mitä kuluttajan arvostan!

Tuotesarjan pääraaka-aineita ovat tällä hetkellä tuotteesta riippuen sitruunaruoho, konjac-kuitu, argan-öljy, lavandiiniöljy, ruiskukka ja timjami. Tuote kannattaakin valita sen mukaan, minkälaiselle ihotyypille se on suunnattu. Kuivalle ja herkälle iholle hyviä raaka-aineita ovat Marokossa tuotettu argan-öljy ja  Ranskassa luomuviljelty lavandiiniöljy, sekaiholle taas Sri Lankassa kasvatettu sitruunaruoho tai timjami, joka on myös Ranskassa viljelty.

 

 

Sarjan kaksi tuotetta on ollut vessani hyllyllä saatavilla jo pidempään, ja nämä ovat Garnier BIO Nourishing Mist (rich Argan) sekä Garnier BIO Purifying Gel Wash (fresh Lemongrass). Molemmat kustantavat noin 8,95 euroa, hiukan ostopaikasta riippuen. Sitruunaruohoa sisältävä puhdistusgeeli soveltuu normaalille ja sekaiholle, sekä puhdistaa kasvot ja meikin tehokkaasti. Tästä tuotteesta mainitsin jo aiemmin tässä postauksessa, eli nyt tätä oikeastaan on menossa jo toinen puteli. Argan-öljyä sisältävä kasvosuihke on nimenomaan kosteuttava, mistä syystä se sopii käytettäväksi kasvovetenä, meikinpohjustukseen, meikin päällä tai kasvojen freesaukseen kuumana päivänä.

Molemmissa tuotteissa on ihana tuoksu – puhdistusgeelin tuoksu on sataprosenttisesti luonnollista alkuperää, eli sitruunaruohosta valmistetusta eteerisestä öljystä. Jos ei sitruunaruoho tuoksu omasta mielestä hyvälle, nauttii tuskin tästä tuotteesta. Itse onneksi rakastan kaikkia raikkaita tuoksuja! Kasvosuihkeen tuoksu on myös taivaallinen, vaikkakin ihan erilainen. Makea, pähkinäinen ja rauhoittava. Puhdistusgeeli on jokapäiväisessä käytössä, kun taas kasvosuihke hiukan harvemmin. Pääasiassa siitä syystä, että en muista aina suihkia sitä ihon puhdistuksen jälkeen. Myönnän olevani toisinaan laiska, haha!

 

 

Sen sijaan Garnier BIO Nourishing Moisturizer (rich Argan) sekä Garnier BIO Smooth & Glow Facial Oil (graceful Lavandin) ovat täysin uusia tuttavuuksia kylppärini hyllyllä! Päivävoide kustantaa kaupassa noin 9,95 euroa ja kasvoöljy taas 11,95 euroa. Kasvovoiteesta Garnierilla on ymmärtäkseeni ainakin kaksi eri versiota, josta sitruunaruoho sopii rasvoittuvalle iholle, ja tämä argan-öljyä sisältävä kuivalle iholle. Koska oma ihoni on sekaiho, enkä ole juuri koskaan saanut tarvitsemaani apua rasvoittuvan ihon tuotteista, valitsin tämän kosteuttavamman version!

Aloitetaan päivävoiteesta. Sen pääraaka-aineet ovat luomuviljelty argan-öljy, hyaluronihappo sekä luomuviljelty aloe vera. Tuoksu on tässäkin argan-öljyn puolesta makea, hiukan pähkinäinen, mutta samalla todella kevyt. Koostumus on kepeä ja helppo levittää – tarvitset tuotetta siis ihan herneen verran koko kasvojen läpikäymiseen. Oma ihoni hörppää myös tämän todella nopeasti, eli iho ei jää turhan rasvaiseksi, miten käy useimmiten paksumpien voiteiden kanssa. Vaikka normaalisti tykkäänkin nimenomaan hiukan paksummista voiteista, tykkään siitä miten hyvin tämä imeytyy! Iho on aamuisin aina kimmoisa ja eläväinen.

Kasvoöljyn levitän melkein heti kasvorasvan jälkeen. Öljyssä pääraaka-aineet ovat lavandiiniöljy (eli siis laventeli) sekä argan- ja oliiviöljy, jotka ovat kaikki luomuviljeltyjä. Kasvoljyssä onkin kepeän kukkainen tuoksu, joka ei kuitenkaan ole yhtään liian tunkkainen! En ole itse mikään laventelin ystävä, mistä syystä karsastin aluksi tätä lavandiinia, mutta olin positiivisesti yllättynyt lopputulokseen. Öljy on myös niin sanotusti kuivaa, eli se ei jää pyörimään kasvoille vaan imeytyy myös todella tehokkaasti. Jos et ole kasvoöljyä aiemmin käyttänyt, niin tässäpä siis hyvä tuote, josta aloittaa! Itse kaipaisin tämän kaveriksi tuotesarjaan vielä sellaisen öljyn, joka olisi hiukan tuhdimpi ja ravitsevampi, ihan kylmiä talvipakkasia ajatellen.

 

 

Olen käyttänyt putsaria, kasvorasvaa ja kasvoöljyä nyt ihonhoidossani ainoina tuotteina noin kahden viikon ajan, enkä ole huomannut ainakaan mitään negatiivista tässä kombinaatiossa. Iho tuntuu ihanan sileältä, eloisalta ja ravitulta! Kasvorasva ja kasvoöljy sopivat hyvin sekaihollekin, sekä varmasti rasvoittuvalle ihotyypille – yleensä rasvoittuminen saattaa kieliä huonosta kosteutuksesta. Kasvoöljy on ehkä näin kesäkaudelle erityisen ideaali, sillä oma sekaihoni nauttii lämpimästä säästä, eikä vaadi niin paljoa ravinteita pysyäkseen heleänä. Talvelle hankkisin jonkin ”raskaamman sarjan” kasvoöljyn, haha! Putsari on ihan ultimaattinen lempparini, tästä haen varmasti kolmannenkin putelin.

Summa summarum, tykkään tuotesarjasta todella paljon, sekä tykkään myös siitä ajatuksesta, että luonnonkosmetiikka tuodaan lähemmäs kuluttajia, paremmilla hinnoilla. Haluan myös ajatella positiivisesti ja uskoa, että tässä ei ole mitään viherpesua taustalla, vaan Garnier ja sen emoyhtiöt ovat todella halunneet tarjoilla kuluttajille sellaisia tuotteita, mitä he kaipaavat.

Oletko kokeillut jo Garnierin BIO-sarjan tuotteita? 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *