Hae
Rosa Camilla

Unelmoi, tavoittele, toteuta, saavuta

 

Olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, että mitään ei voi saavuttaa, ellei aseta itselleen selkeää tavoitetta.

Unelmointi on romanttista, mutta konkreettisilla tavoitteilla näemme ne askeleet, joilla saavutamme toivomamme unelmat. Näin voimme toteuttaa ja saavuttaa niitä asioita, joita haluamme.

Koska miksi vain unelmoisimme? Eihän mikään ole oikeasti meidän ulottumattomissa, vai mitä?

 

 

Olen varmaan jauhanut tätä jo tuhat ja yksi kertaa, mutta en yksinkertaisesti käsitä suomalaisten ”minä vain olen ja möllötän” -mentaliteettia, jossa jokainen vähänkin tavoitteellinen ihminen on pyrkyri, ja samaan aikaan saavutuksistaan ylpeä vähintäänkin narsisti.

Okei, tämä oli ehkä karrikointia, mutta pitää osittain ihan paikkaansa, vai mitä? Jotenkin on hävettävää hehkuttaa omia iloja ja saavutuksia, isommassa mutta myös pienemmässä mittakaavassa. Omalle perheelle ehkä enintään, sekä valituille ystäville. Muiden kohdalla voi saada pahoja katseita. Miksi on niin vaikeaa olla avoimesti ylpeä? Miksi itsensä kehuminen on niin sanomattakin ”kiellettyä”?

 

 

En tiedä, tulipa rikkinäisiä ajatuksia. Tällä hetkellä olen ihan helvetin ylpeä itsestäni ja saavutuksistani. Silti jotenkin mietityttää, että saako tätä iloa jakaa, vai saako heti leiman otsaansa. Toissapäivänä napsahti sähköpostiini nimittäin tieto, että ohjaajien puolesta pro graduni saa parhaimman arvosanan. Ensireaktio oli hillitön itku, sillä tämä oli juuri se, mitä olin toivonut. Tuntien työ, pitkät työpäivät, viikonloput nenä ruudussa, itkut, ilot ja turhautumiset. Uuden oppiminen, tutkimusmenetelmien analysoiminen. Ja palkinto oli juuri se, mitä halusinkin. Tai osa sitä. Halusin tehdä jotain merkityksellistä, eli toteuttaa tutkimusta, jonka tulokset eivät jää makaamaan julkaisuarkistoon. Toisaalta halusin tehdä niin hyvää työtä, kuin vain pystyin. Ja molemmat tavoitteet on nyt saavutettu. En käsitä!!! Pohjimmainen tavoite oli valmistua opintolainahyvityksen puitteissa. Sekin tulee nyt toteutumaan, kun viimeinen kurssi alkaa olla taputeltu, gradu paketissa ja opintopisteet kirjattuna.

Kirjoitin siis postauksen siitä, että olen ylpeä. Taidan rikkoa kaikkia taiteen sääntöjä. haha! Olen iloinen. Olen kiitollinen. Ja minusta se on ihan ok sanoa ääneen. Se PITÄÄ sanoa ääneen. Se pitää laulaa ulos.

 

 

Muistakaa asettaa tavoitteita, työstää niitä ja olla ylpeitä. Pieniä tai isoja, aivan sama. Pienikin saavutus on jo yksi askel kohti päämäärää, asetettua unelmaa. Tavoitteellisuus antaa merkitystä, merkitys antaa tarmoa. Mitä tahansa sitten tavoitteletkaan.

ihanaa tulevaa vappua! 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *