Hae
Rosa Camilla

Kestäviä ja oikeasti funktionaalisia asusteita

 

Olen kamppaillut erilaisten asusteiden kanssa pitkään. Rakastan koruja, laukkuja, huiveja ja aurinkolaseja, mutta erityisesti laukkujen suhteen olen heikko, ja valitsen helposti laukun sen ulkonäön ja hinnan pohjalta. Miettimättä siis yhtään sen kummemmin sen tuottamaa arvoa arjessa – käytännöllisyys, kestävyys ja hyödynnettävyys. Tästä syystä laukut ovat vaatekaapissani hyvin tiheään tahtiin kiertävä luonnonvara, sillä alennuslaukut päätyvät todella nopeasti kirppiksille uudelleenmyytäväksi. Sitten tuskastelen aina laukkutarpeen iskiessä, kun tavarat eivät mahdu mihinkään kassiin fiksusti. Joko liian pieni, liian iso, epämukava, väärä materiaali…

 

 

Kirjoittelin alkutalvesta Gaston Lugalta saamastani Pråper-repusta, joka osoittautui todella onnistuneeksi laukkuvalinnaksi töiden ja vapaa-ajan suhteen. Siihen sain sovitettua läppärit, pussukat ja nyssäkät, kuten halusinkin, ja sitä oli hyvä kantaa selässä mukana. Sekään ei aina kuitenkaan riittänyt, sillä sulkumekanisminsa puolesta sain välillä kamppailla Pasilan aseman K-marketissa evässalaattien ja patukoiden mahtumista kassiin. Kaipasin siis vielä yhtä isoa ”säkkiä”, kuten asiaa kuvailin – kassia, johon voisi heittää tavaraa ajattelematta, ja raahata sitten selkä vääränä pitkin kaupunkia.

Lisäksi halusin vielä yhden pienemmän, siromman ja funktionaalisemman laukun, johon mahtuisi kamera, jonka saisin lähelle vartaloani matkustamista ajatellen, mutta josta olisi helppo tarvittaessa napata asioita ulos ilman säätämistä. En siis perinteistä käsilaukkua, mutta en vyölaukkuakaan.

 

 

Niinpä pitkän verkkokauppojen syynäämisen jälkeen kirjoitin synttäritoiveikseni nämä kaksi laukkua, jotka mieheni ja vanhempani ihanasti muistivat vielä juhlapäivänäkin!  Miehen paketista tupsahti pienempi kassi, ja vanhempien paketista taas isompi kassi.

Marimekon Iso Milla ja valkoinen My Things -laukut ovat juuri sellaisia asusteita, joita kaipasin tähän hektiseen arkeeni – huoleton säkki, joka pysyy hyvin muodossaan ja jonka paksu kangas suojaa tavaroita, sekä pienempi, monen vetoketjun olkalaukku, jota voi käyttää lenkkareiden tai korkkareiden kanssa, mille päälle sitä nyt sattuukaan!

 

 

My Things -olkalaukku on oikeasti todella monikäyttöinen, sillä siinä on edessä ja takana erilliset taskut, sekä sisällä useampi erillinen tasku pienille tavaroille. Kassiin mahtuu kalenteri, kamera, lompakko, puhelin, kymmenen huulipunaa, avaimet ja muuta sälää ilman mitään ongelmaa! Milla taas on ollut nyt muutamassa reissussakin jo mukana, ja olen ilahtunut siitä, miten paljon oikeasti kaipasinkin tämäntyylistä kassia. Vaikka olkalaukkuun tottuminen on vielä haasteellista, tykkään siitä, että tavarat ovat kassissa helposti käden ulottuvilla.

Harmittaa tosin, että vaikka tuntuu kivalta tukea suomalaista brändiä, niin nämäkin laukut on tuotettu Kiinassa. Tarkoittaa siis sitä, että näidenkin kassien hinnassa on ihan hirveästi ilmaa, sillä tuotantokustannuksia polkemalla saadaan kasvatettua marginaalia kivasti. Maksaisin itse mieluusti myös kotimaisesta työstä, sanotaanko nyt näin. Varsinkin, kun on kyse tosiaan suomalaislähtöisestä brändistä.

 

 

Mitä tykkäätte näistä laukuista?

 

Mitä kertoisin kymmenen vuotta nuoremmalle itselleni?

 

Hei Rosa, 

Olet juuri täyttänyt 15 vuotta, ja kävit syntymäpäivänäsi suorittamassa mopokortin hyväksytysti. Isot onnittelut! Nyt joudut valitettavasti odottelemaan vielä hetken sitä, että pääset oikeasti kokeilemaan mopolla kaasuttelua, koska helmikuun lapsena et valitettavasti näe nurmikkoa lumelta kuin vasta lähempänä juhannusta. 

Haluaisin kertoa sinulle paljon asioita, joita et ehkä uskoisikaan. Ehkä on kuitenkin parempi, että et tiedä kaikkea, niin voit myöhemmin sitten tuntea juuri sitä  pakahduttavaa onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunnetta, jota itse juuri nyt tunnen. Kymmenen vuotta myöhemmin. On kuitenkin asioita, joita olisin toivonut, että tiedät, kun käyt läpi murrosiän vaikeimpia vuosia. Ihan vaan sellaisia pieniä asioita, joita on hyvä pitää mielessä, niin vaikeina kuin iloisinakin hetkinä.

Ensinnäkin. Ethän koskaan anna kenenkään käyttää hyväkseen hyväntahtoisuuttasi. Vaikka kuinka haluaisit olla kaikkien ystävä ja kaikessa avuksi, muista se, että et ole tilivelvollinen kenellekään. Myös sinulla on oikeus pyytää apua ja tukea. Ystävyyssuhteet eivät perustu palveluksille. 

 

 

Koita myös olla armollisempi vanhempiasi kohtaan. Vaikka hormonit myrskyävätkin juuri nyt kovalla vauhdilla, he ajattelevat aina vain sinun parastasi. Hengitä syvään ja mieti hetki, ennen kuin päästät sammakoita suustasi. He ovat tehneet paljon työtä tarjotakseen sinulle juuri turvallisen elämän ja sen upean kodin, jossa nyt asutte. Ole useammin kiitollinen, ja muista myös sanoa se myös ääneen. 

Huomaat jossain vaiheessa olevasi syvällisempi ja tunteellisempi, kuin kuvittelitkaan. Sinun ei kuitenkaan tarvitse todistella mitään kuuluaksesi joukkoon. Epävarmuus on osa murrosikää, mutta jos vaan joskus muistaisit olevasi upea juuri tuollaisena. Kenenkään esimerkkiä ei tarvitse seurata, vaan voit itse päättää, mitä puet päälle, miten meikkaat, miten värjäät hiukset ja mihin laukkuun pakkaat koulukirjat. Ole juuri sellainen, kuin haluat olla. 

Älä myöskään huoli, jos tulevaisuus tuntuu joskus pelottavalta. Olet taitavampi ja tavoitteellisempi kuin uskotkaan, eikä edes puhevika pysty pysåyttämään sinua. Tulet saavuttamaan vielä hienoja asioita. Niinä hetkinä, kun sinusta arjen myrskyissä tuntuu, ettei elämässäsi ole mitään hymyilemisen arvoista, muista se, että sinulla tulee olemaan edessäsi vielä upeita, hengästyttäviä huippuja. Mutta myös jyrkempääkin jyrkempiä alamäkiä. 

Älä siis ikinä, ikinä kadu mitään. Sanomattomia sanoja tai tehtyjä tekoja. Kaikki ne ylä- ja alamäet kasvattavat sinusta vielä upean ihmisen. 

Rakkain terveisin,
25-vuotias sinä

 

 

Täytin tiistaina 25 vuotta, ja olo on todella levollinen. Kyllä tässä on henkistä kasvua tapahtunut kaikki nämä vuodet, mutta nyt tuntuu, että vuoden sisällä asiat ovat muuttuneet todella paljon. Olen oppinut tuntemaan itseni paremmin, sanomaan ääneen tarpeeni ja muutenkin, olemaan itsekkäämpi omien toiveideni suhteen. En ole enää niin epävarma, kuin joskus, vaikka ajauduinkin vielä välillä itseni moittimiseen. Uskallan sanoa ääneen omat mielipiteeni, uskallan olla oma itseni. Tiedän, mitä haluan elämältäni ja sen osa-alueilta, kuten rakkaudelta, itseltäni, työltä ja opinnoilta. Pystyn asettamaan tavoitteita ja saavuttamaan niitä. Pystyn sanomaan ei asioille. Pystyn myöntämään oman riittämättömyyteni ja tiedän omat rajani. Pystyn vakavoitumaan, mutta myös nauramaan ja itkemään avoimesti. Nautin huonoista vitseistä, juon ihan liikaa kahvia, haalin ihan liikaa tekemistä työpöydälleni ja siivoan kotona toisinaan jopa pakkomielteisesti. Olen kuitenkin tälllä hetkellä ihan pohjattoman onnellinen, ja se tuntuu hassulta. Haasteet eivät pelota, aikaiset työaamut ovat lohdullisia ja tuntuu siltä, että elämästä ei oikeastaan puutu yhtään mitään.

Ehkä se on sitä aikuistumista?

 

 

Mitä sä kirjoittaisit nuorelle itsellesi?