Hae
Rosa Camilla

Mennään naimisiin: hääjärjestelyiden aloittaminen

Täällä ollaan jo aivan tohinoissamme vuoden päästä koittavista hääjuhlista, vaikka hirveästi ei vielä konkreettisia asioita voi, tai uskalla tehdä. Toivoitte aiemmassa hääpostauksessani juttuja erityisesti häiden järjestämisestä, ja vaikka meikistä, kampauksista ja kaikesta muustakin olen varmasti myös kirjoittelemassa (believe me, juttua kyllä riittää jos vaan jaksatte kuunnella), niin aloitetaan ihan sieltä alusta.

Ajatus häiden järjestämisestä saattaa tuntua äkkiseltään jopa ahdistavalta. Koristeet, mekot, ohjelmat, menut, hotellit… Mitä jos kuitenkin käytäisiin vain kahdestaan maistraatissa, ja syötäisiin perheen kesken illallista Rossossa? Ihan hyvä vaihtoehto nimittäin sekin, mutta ei kannata pelästyä!

 

Mitä me ollaan jo tehty nyt vuotta ennen juhlapäivää?

 

1. Asiat järjestykseen

Sen lisäksi, että aloimme pohtimaan hääpäivälle sopivaa vuodenaikaa, sekä itse hääpäivää, aloin myös googlaamaan vahvasti kaikkea häihin liittyvää. Olen ollut vain yksissä häissä koko ikäni aikana, eli en häistä sen kummemmin tiedä tuon taivaallista. Opeteltavaa ja pohdittavaa on siis paljon, mutta informaation tulva sekä inspiraation lähteiden määrä on kuitenkin osittain jopa hämmentävä. Ei kuitenkaan ole hirveän fiksua aloittaa kattauksen suunnittelusta, jos ei juhlapaikkaa ole vielä edes vahvistettu.

Suurin apu itselleni heti alusta lähtien on ollut netistä bongaamani Tahtoo.fi -verkkopalvelu! Palvelu on täysin ilmainen (muutamaa ominaisuutta lukuunottamatta), ja se tarjoaa välineet to do-listan ylläpitämiseen, budjetin hallinnoimiseen, vieraslistojen ylläpitämiseen – ja jopa vieraiden ilmoittautumiseen! Kaasoille ja bestmaneille voi antaa hääsivulle oikeudet, sekä nimetä heille omia tehtäviään, minkä lisäksi palvelussa voi luoda oman sivuston, jonne kerätään ohjeet, ohjelma sekä muuta kivaa vieraita varten. Olen aiiivan fiiliksissä, sillä saamme sivuston kautta hoidettua esimerkiksi vieraiden ilmoittautumisen. Helposti, mukavasti ja tyylikkäästi.

 

2. Hääpäivän päättäminen ja hääpaikan varaaminen

Kevät? Talvi? Syksy? Kesä? Toisaalta, jos hääpaikka on ehdoton, saattaa hääpäivä määrittyä osin sen suhteen, miten kyseinen paikka on vapaana. Meillä oli mielessä päiviä, mutta harmillisen vähän hääpaikkoja. Ei haluttu pitää juhlia liian kaukana keskustasta, jotta päivä olisi vanhemmille sukulaisillemme mahdollisimman mukava, eikä aikaa kuluisi turhaan matkustamiseen. Toisaalta emme halunneet myöskään juhlapaikkaa jonka vuokra nousisi pilviin, sillä rahallisesti haluamme panostaa enemmän ruokailuun.

Hääpaikan kanssa pitää pohtia myös käytännön järjestelyitä – haluatteko, että tarjoilut valmistetaan paikan päällä, vai haluatteko erillisen pitopalvelun huolehtimaan ruokailusta? Molemmissa on nimittäin puolensa, sillä pitopalvelun suhteen voi hankkia vapaammin juomia ja muita omia herkkuja juhliin, maksetun tarjoilun lisäksi, mutta toisaalta siivoaminen ja ruokailuvälineiden vuokraus saattaa jäädä hääparin vastuulle. Jos tilavuokraukseen kuuluu ruokailu, se tarkoittaa yleensä myös juomien ostamista suoraan juhlapaikan ravintolasta, mikä nostaa tietysti hintaa, mutta siivoaminen ja tarjoilut hoituvat siinä tapauksessa kivuttomasti ”talon puolesta”. Puolensa ja puolensa siis!

Hääpäivämme määrittyi lopulta sen suhteen, mitä päiviä valitsemalla hääpaikallamme oli vielä ensi vuodelle vapaana, ja osoittautui muutenkin täydelliseksi päivämääräksi kummankin kannalta. Juhlapaikkojen suhteen kilpailu on raakaa, joten haluamansa tilan ja päivämäärän suhteen pitää olla nopea, tai vähintäänkin joustava – ensi vuodenkin lauantait alkavat olla jo täyteen varattuja.

 

3. Save the date-kutsujen lähettäminen

Enhän minä malttanut istua aloillani, vaan väkersin save the date-kutsut heti, kun vaan juhlapaikka ja päivämäärä varmistuivat! Minun mielestäni kyseessä on ihana perinne, jolla on kiva ilmoittaa myös ihan lähisukulaisille, että hääpäivä on nyt muuten päätetty. Tulee itsekin aina innostuttua, kun näkee kortin killumassa vanhempien jääkaapin ovessa, haha!

Kutsukortteja voi teettää monella eri tavalla. Valmiin kuvatiedoston voi painattaa esimerkiksi iFolorilla kuvapaperille, jos on käsistään näppärä, mutta googlaamalla löytyy monia graafisen suunnittelun ammattilaisia, jotka suunnittelevat mielellään erilaisia kutsu- ja ohjelmakortteja häihin. Useimmilta saa myös painatuksen lisähintaan, eli kortit tupsahtavat kiltisti postiluukusta jonain päivänä. Toisaalta joistakin verkkokaupoista saa tilattua kortteja myös valmiilla pohjalla, joihin määritellään erikseen omat tekstit ja päivämäärät. Riippuu ihan siis siitä, mitä itse korteilta haluaa, ja mikä on budjetti.

Meidän tapauksessamme suunnittelin ja toteutin tein meidän korttien pohjan Adobe Photoshopilla, ja teetin pohjasta kortit Granolla. Heidän verkkokaupassaan oli hirveästi erilaisia kartonkeja, mistä valita, minkä lisäksi ohjeet kuvatiedoston luomiseen ja lähettämiseen olivat selkeät. Hintaa tuli noin 50 kutsukortin paketille noin 50 euroa, postikuluineen, eikä se minusta ole yhtään huono hinta! Enemmän ärsytti maksaa pelkistä postimerkeistä lähes sama hinta…

 

4. Hääpuvun, koristelun ja teeman pohtiminen

Kun paikka ja päivä on päätettynä, saa alkaa ideoimaan kaikkea muuta turhaa – eli teemaa, koristeluita ja tietysti sitä MEKKOA. Teemaahan on hyvä miettiä jo save the date-kortteja suunnitellessa (jos haluaa siis olla täysin orjallinen jollekin tietylle tyylille), mutta sen ympärille voi suunnitella oikeastaan kaiken ruuasta vaatteisiin, kukkiin ja kiharoiden kokoon.

En halua vaikuttaa täysin bimbolta, koska oikeasti otan koko homman rennosti, ja tärkeimpänä pidän hyvän ruuan lisäksi hyvää tunnelmaa, mutta tavallaan olen miettinyt teemaa jo aika paljonkin. Meillä tulee olemaan koleat syyshäät, joten haluan syksyn näkyvän myös koristeissa vahvasti. Kirjoittelen tästä varmasti lähempänä vielä lisää, mutta meidän häissä ei todennäköisesti tule olemaan esimerkiksi ruusuja laisinkaan.

Mekosta en sitten tiedä, kun senkin suhteen vähän kaikki kelpaa. Oikeasti. Haluaisin merenneito-siluetin, mutta oikeastaan en, koska perinteinen A-linjakin on todella kaunis. Pitsikin on kaunista, mutta niin myös satiini ja sifonki. Yritä siinä sitten miettiä, että mikä on just se mekko, jossa tunnet olosi maailman kauneimmaksi. Huh. Kävimme itseasiassa sovittamassa siskojeni kanssa jo muutamia mekkoja, ja myyjä kertoi, että on hyvin tavallista aloittaa mekon metsästys vuotta ennen juhlia. Ei kannata siis miettiä, että on ”liian aikaista”, sillä toistaiseksi olen oppinut sen, että häiden kanssa ei taida mikään olla liian aikaista… Haha!

 

Postauksen kuvat @ Pexels.com

Ihanaa leijua pienessä ”hääkuplassa”!

Vinkkejä meikkisiveltimien hankkimiseen ja käyttöön arkimeikissä

Hellurei! Tänään jutellaan tärkeästä asiasta kosmetiikassa, nimittäin meikkisiveltimistä! Koen aiheeseen tietynlaista intohimoa, sillä erilaisia siveltimiä kokeilemalla olen oikeasti huomannut sen, miten merkittävä ero sen oman vakkarisuosikin levittämisessä voi olla, kun vaan käyttää eri sutia kuin toissapäivänä. Erilaisten siveltimien kirjo saattaa kuitenkin olla hämmentävää, jos ei ole alunperinkään täysin varma mitä on hakemassa, miksi ajattelin kirjoittaa hyvin perinpohjaisesti omia ajatuksiani meikkisiveltimien ostamisesta, käyttämisestä ja huolenpidosta.

Jatka lukemista jos kaipaat käytännön vinkkejä!

 

 

Mitä kannattaa huomioida siveltimiä ostaessa?

Käyttötarkoitus. Kaupoille lähtiessä olisi hyvä olla jokin ajatus siitä, mihin tarkoitukseen tarvitset sivellintä. Enkä tarkoita nyt sitä, että hankit juuri siihen nmenomaiseen tarkoitukseen erikseen nimetyn siveltimen, vaan mietit sitä, mitä siveltimeltä haluat. Itse käytän erilaisia puuterisuteja hyvin sekaisin keskenään, välittämättä sudin virallisesta nimikkeestä. On kuitenkin kategorioita, joita ei voi käyttää ristiin, sillä esimerkiksi meikkivoidesiveltimet harvoin soveltuvat muuhun, kuin ehkä meikkivoiteen ja puuterin levittämiseen. Mutta jos haluat vaikka puuteroida silmänalusia, valitse puuterisivellin, joka on hiukan suipompi ja pienempi.

Valmistusmateriaali ja laatu. Tätä painotan itse siveltimiä valitessani, sillä materiaaleja on monia, eikä hintakaan aina kerro totuutta. Käytännössä muotoja ja värejä on tuhansia erilaisia, mutta eniten työn jälkeen vaikuttaa kuitenkin siveltimien karvojen materiaali, joka on joko luonnonkarvaa tai synteettistä karvaa. Luonnonkarva on monen mielestä ”raapivaa”, ja yleensä ymmärtääkseni vuohenkarvaa, mutta itse käytän esimerkiksi luomivärisiveltimissäni pääasiassa vuohenkarvaisia siveltimiä. Synteettisen karvan kanssa oma ongelmani on vaihteleva laatu, sillä joko karva on ”liukasta” ja kovaa, tai sitten juuri sopivan pehmeää, kuten Real Techniquesin siveltimissä.

Hinta. Yleensä hinnalla on siveltimien suhteen jokseenkin väliä, jos mietitään tuotteen pitkäikäisyyttä ja käyttökokemusta. Real Techniquesin siveltimet ovat hinta-laatusuhteeltaan ykkösiä, ja viiden-kuuden siveltimen setin saa yleensä melkein aina kolmellakympillä, mutta esimerkiksi Wishistä saat jopa eurolla siveltimiä – jotka eivät sitten välttämättä ole kuin hetken ilo, kun karvat irtoavat ensimmäisellä käyttökerralla. Tätä kannattaa miettiä, pihistääkö vai panostaako.

 

 

Mitä siveltimiä tarvitsen arkimeikkiini?

Arkimeikkiin tarvitset juuri sen verran siveltimiä, kuin haluat. Itse sanoisin, että meikkivoidesivellin, puuterisivellin, poskipunasivellin/varjostussivellin sekä mahdollisesti korostuspuuterisivellin ja kulmakarvasivellin ovat ihan riittävät. Omaan arkimeikkiini kuuluvat lisäksi pienempi peitevoidesivellin sekä pienen pieni Raili Hulkkosen luonnonkarvasivellin, jolla siistin kulmat ja esimerkiksi kissansilmärajausten ulkonurkat. Listasin alle siveltimet, jotka ovat rehellisesti ne, joita olen käyttänyt viime aikoina joka arkiaamu, ja pakannut aina mukaani työmatkalle. Esimerkiksi Real Techniquesin turkoosi, iso, tiivis meikkivoidesivellin soveltuu monien erilaisen meikkivoidekoostumusten levittämiseen! Vasemmalta oikelle:

Morphe M510

Real Techniques Ultimate Buffing -sivellin

Morphe Complexion Goals Deluxe Angle -sivellin

Sonia Kashuk Exotic Artisan poskipunasivellin

Sonia Kashuk Exotic Artisan kulmasivellin

Raili Hulkkonen 7 -sivellin

Morphe Complexion Goals Deluxe Pointed Contour -sivellin

Real Techniques Deluxe Crease -sivellin

 

 

Miten huolehdin meikkisiveltimistäni?

Asianmukainen säilytys. Itse en pidä kovin paljoakaan ajatuksesta, että siveltimiä lojuutetaan samassa säkissä kaikkien muiden kauneustuotteiden kanssa, vaan niille paras paikka olisi ehkä jopa omassa pussukassaan, tai muussa rasiassa. En voi sanoa, että oma tyylini seisottaa siveltimiä pöydällä on myöskään paras tapa, sillä pölyähän siinä saattaa jonkin verran kerääntyä, mutta ainakin siveltimet pysyvät muodossaan eivätkä likaannu pussin pohjalla esimerkiksi muista puuterituotteista. Tavallaan kyseessä on hygienia-asia, mutta samalla ehkäistään ylimääräinen karvojen irtoaminen, tai muuten vaan siveltimen ruttaantuminen tuotteiden alle. Matkalle pakkaan siveltimet aina omaan pussukkaansa.

Päivittäinen kevyt puhdistus. Tykkään pyyhkäistä siveltimiäni kostealla liinalla tai suihkauttaa kevyellä pesuaineella jokaisen käytön jälkeen. H&M:n Cleansing Spray on tähän täydellinen – suihkauta siveltimen pää kosteaksi ja pyyhi talouspaperiin tai pyyhkeeseen. Erityisesti meikkivoidesiveltimen kohdalla on kiva pitää sivellin jokseenkin freesinä pesukertojen välissä, kun meikkivoide on varsin sotkevaa ainetta.

Peseminen. Tärkeintä on kuitenkin siveltimien peseminen vähintään kerran parissa viikossa. Pesuun voi käyttää esimerkiksi fairyä tai vaikka suihkugeeliä, mutta itse olen tykästynyt erilaisiin palasaippuoihin, joiden päällä sivellintä on helppo pyöritellä. Prosessi ei vie kuin hetken (edes minulla, joka pesee kerralla noin 50 sivellintä), ja siveltimet kuivuvatkin suht’ nopeasti, kun niitä hellästi kuivaa ensin froteepyyhkeeseen. Likainen meikkisivellin on hyvä kasvualusta bakteereille, joita siirrät sitten sivellintä käyttäessäsi iholle ja edelleen takaisin siveltimeen, joten kannattaa jo hygienian puolesta huolehtia siveltimien syväpuhdistuksesta. Pesun jälkeen jätä siveltimet kuivumaan vaakatasossa, tai jopa harjaspää hiukan alaviistoon, jotta vettä ei jää siveltimen sisälle.

Kuvissa näkyvät Sonia Kashukin vuohenkarvaiset siveltimet ostin vuonna 2016 jenkeistä, jossa ne maksoivat settinä noin 4 dollaria kappale. Siveltimiä on pesty kymmeniä kertoja kolmen vuoden aikana, mutta ne eivät ole menettäneet muotoaan tai tiputtaneet karvoja nimeksikään. Sain siis pienellä sijoituksella ja huolellisella hoidolla todella pitkäkestoiset työvälineet!

 

 

Mitä siveltimiä tarvitsen silmämeikkiin?

Yllä kuvassa omia suosikkejani hyvin arkisen ja vähän eksoottisemmankin silmämeikin tekemiseen. Käytännössä hyvin yksinkertaiseen luomiväreillä leikkimiseen riittää suippokärkinen, hiukan pidempi blender-sivellin, jolla luomiväriä saa levitettyä luomivakoon sekä alaluomelle. Jos keskiluomelle haluaa taputella metallin hohtoa, jokin leveä ja lättämäinen luomivärisivellin sopii tähän tarkoitukseen paremmin (esim. kuvassa näkyvä RT:n Base Shadow-sivellin). Jos haluat pärjätä vain yhdellä siveltimellä, valitse leveä, suhteellisen litteä mutta myös tuuhea sivellin, jota voit käyttää sekä luomivakoon, että itse luomelle. Muutenhan silmämeikissä voi sitten hifistellä ihan tosissaan, ja hankkia erimuotoisia ja kokoisia siveltimiä ihan vain rajausvärin levittämiseen. Kahdella-kolmella siveltimellä pääsee kuitenkin jo pitkälle! Vasemmalta oikealle:

Real Techniques Shading -sivellin

Morphe M573

Sonia Kashuk Exotic Artisan luomivärisivellin

Morphe Set 702 Pointed Blender -sivellin

Real Techniques Blending Crease -sivellin

Real Techniques Base Shadow -sivellin

Morphe M441

 

 

Mitä sivellintä käytän mihinkin tarkoitukseen?

Tämän määrität oikeastaan vain sinä. Luomivärisiveltimellä voi pyöritellä peitevoidetta silmänalusille (testaa vaikka, toimii oikeasti!), tai poskipunasiveltimellä varjostuspuuteria kasvojen reunoille. Jotkut taas tykkäävät levittää meikkivoiteen isolla puuterisiveltimellä. Kannattaa lähteä siis rohkeasti kokeilemaan ja vaihtelemaan sivellinten paikkaa arkirutiineissa, sillä yllätys voi olla positiivinen. Kannattaa kuitenkin huomioida, että liukkaita, vähemmän pehmeitä ja usein todella litteitä siveltimiä (ks. esimerkki) käytetään pääasiassa nestemäisten tuotteiden levittämiseen, eikä niihin saa puuteria tarttumaan yhtä hyvin, kuin tiiviimpään, pehmeämpään siveltimeen.

Kannattaa myös kokeilla tekniikan vaihtamista. Meikkivoiteen kasvoille ”pyyhkimisen” sijasta tuotteen voi levittää taputellen tai kevyesti pyöritellen. Sama peitevoiteessa – pehmeämmällä siveltimellä pyöritellen lopputulos voi olla hyvin erilainen!

Sivellin vai meikkisieni?

Minusta kummatkin ovat tarpeellisia. Pelkkä meikkisieni harvoin riittää meikkivoiteen ja peitevoiteen levittämiseen, vaan itse tykkään ainakin käydä kasvot läpi vielä siveltimellä. Nykyään en käytä meikkisientä enää laisinkaan, sillä hyvä sivellin ajaa saman asian. Se on ihan siis tottumuksesta, mieltymyksestä ja käytön helppoudesta kiinni, kumpaan suuntaan kallistuu! Kannattaa kuitenkin katsoa tilannetta tuotekohtaisesti, sillä jotkin meikkivoiteet levittyvät paremmin ja peittävämmin siveltimellä.

 

Koitin nyt tiivistää tekstiin mahdollisimman paljon ideoita ja ajatuksia siitä, miten meikkisiveltimiä kannattaa hyödyntää arkimeikissä, mutta nyt tekstin luettuani se kuulostaa enemmänkin kymmeneltä käskyltä. Ehkä kuitenkin saatte poimittua tekstistä pääpointteja, ja innostutte kokeilemaan meikissänne uusia juttuja! Ja pesemään ahkerasti niitä siveltimiä.

Loppuun haluan vielä vinkata, että muutamat tekstissä mainitsemani lempparit Real Techniquesin siveltimet ovat nyt alennuksessa puoleen hintaan (kliks). Näitä siveltimiä käytin yhteistyöpostauksessa Oletkaunis.fi-verkkokaupan kanssa, mutta erityisesti meikkivoidesivellin jäi suosikikseni koko sivellinkokoelmastani.

Huh, tulipa pitkä teksti! Miten sä hoidat sun meikkisiveltimiä?